Miss You Already

Elämä täällä jatkuu vauhdikkaana ja siten myös blogin hiljaiselo. Luonnospätkiä on vaikka millä mitalla, mutta kuvapuoli (lue: tietokone) on varsin takussa (lue: tukossa), eikä aikaa tunnu ikinä olevan tarpeeksi edes yhden kirjoituksen postaamiseen. Nyt jo tiedän, että eniten tulee harmittamaan se, että ihan tavallinen arki täällä on jäänyt melko vähälle huomiolle - matkakuulumisia tulee ehkä myöhemminkin päiviteltyä, mutta eniten tulen täältä kaipaamaan ihan tavallisia juttuja.

Kuten esimerkiksi tätä iltaa. Treffasin ihania Suomi-tyttöjä tuossa meidän paikallisessa, joka on - harvinaista kyllä - ihan kävelymatkan päässä meiltä. Coach's Bar & Grillin yläkerrassa on kattoterassi, joka on kesäaikaan ihan lyömätön paikka - varsinkin nyt, kun ei vielä ole liian kuuma. Telkkareissa pyörii urheilua, tänään baseballia ja lätkää. Listalta löytyy niin hyviä wingsejä kuin siideriäkin - toinen harvinaisuus. Illalla sytytetään patiolle valot ja tulet. Ja me tytöt saatiin höpötellä rauhassa suomeksi, kenenkään muun mitään ymmärtämättä, ja vain kerran tultiin kysymään "what language do you speak?".

Parin tunnin vertaistuen jälkeen kävelin itsekseni kotiin. Baseballkentiltä kuului tuttuja ääniä, sirkat sirittivät maassa ja puussa. Ulkona on illallakin vielä ihan lämmintä, varmaan lähemmäs kolmekymmentä astetta.  Kaikki on niin tuttua, ja silti muistan edelleen ihmetellä, miten hyvä tuuri meillä onkaan käynyt, kun saadaan olla täällä. Vielä hetki.

Meidän lähtöön on enää kolmisen viikkoa aikaa, ja jo nyt on tätä paikkaa ihan järjetön ikävä. Optimistina odottelen vielä jotain elokuvamaista käännettä, että saisimmekin jatkaa täällä - odotan sitä varmaan turvatarkastukseen asti. Ja yritän nauttia joka minuutista täällä, niitä kun enää ei ole ollenkaan tarpeeksi.

Coach's  Bar & Grill.

Amerikan pesäpalloa.

Baseball- ja softballkenttiä.

Koti näkyy jo!

Tykkään kenttien iltafiiliksestä ja pelien äänistä.

Last Day of School

Torstaina 30.5. oli Miikan viimeinen koulupäivä Kansasissa. Kevät on mennyt hurjaa vauhtia, ja kerrankin kesälomaa ei oikeastaan ole edes odotettu, se kun tarkoittaa myös meidän lähtöä täältä. Alun perin koulun piti loppua 23.5., mutta joulun alla ja helmikuussa tuli muutamaan otteeseen sen verran reilusti lunta, että koulut suljettiin kaikkiaan kuutena päivänä. Miksun harmiksi olimme tuolloin aina  matkoilla - joulukuussa jo Suomessa, helmikuussa taas Karibialla. Näiden Snow Daysien eli lumipäivien takia koulun lopetustakin sitten siirrettiin viikolla.

Suomessa koulujen kevät lienee täynnä kevätjuhlavalmisteluja, retkiä ja varmaan vähän kevyempiä koulupäiviäkin. Täällä en ainakaan huomannut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Kevätretken luokka kyllä teki läheiselle maatilalle reilu viikko sitten, mutta näitä retkiä on muutenkin muutaman kerran vuodessa. Ei-englanninkielisten oppilaiden eli ESOL-oppilaiden ryhmä järjesti kuitenkin perheille illanvieton vielä viimeisellä viikolla. Siellä katseltiin oppilaiden esityksiä, syötiin pizzaa koulun ruokalassa ja olipa ulkona vielä scavenger huntkin - ukkosvaroituksesta huolimatta. 

Muita juhlallisuuksia koulun loppumiseen ei sitten liittynytkään, vaikka muuten oppilailla tuntuu kaikenlaista kekkeriä olevan vähän väliä. Pakko tunnustaa, että olisihan se ensimmäinen koulun kevätjuhla ollut kiva kokea. Suvivirsikin laulettiin viikkoa aikaisemmin, mutta mamman hautajaisissa. Tämä oli sentään Miksun ensimmäinen kouluvuosi, vaikka hän ei ekaluokkalainen koskaan ollutkaan.

Vuosi on ollut meille todella hieno ja merkityksellinen. Miksun pärjääminen sekä koulussa että kielen kanssa yleisesti mietitytti alussa paljon, mutta poika on osoittanut ne murheet kyllä täysin turhiksi. Valtakunnallisissa englannin ja matematiikan tasotesteissä hän on pärjännyt yllättävänkin hyvin, jopa oman luokkansa keskiarvoja paremmin. Juttukin luistaa englanniksi jo niin hyvin, että hän puhuu kotona meillekin välillä englantia - asia, josta olisin jopa vähän huolissani, ellemme olisi tulossa takaisin Suomeen. 

Koulun ja opettajien suhteen olemme olleet todella onnekkaita - tai tarkoituksellahan me hakeuduimme hyvään koulupiiriin, mutta en silti osannut odottaa tällaista vastaanottoa. Miksun luokanopettaja on aivan ihana nainen, joka suhtautuu todella lämpimästi pieniin oppilaisiinsa, muistaa kehua ja halailla heitä joka välissä. Oman opettajan lisäksi Miksulla on ollut oma englanninope, jonka kanssa on uutta kieltä treenattu tunti päivässä pienen ryhmän kanssa. Heitä molempia tulee kova ikävä. Miksu on saanut myös hyviä kavereita koulusta. Heidän kanssaan yhteydenpito toivottavasti jatkuu sähköpostitse - hyvää englannin harjoitusta sekin. Jos oikein hyvin käy, saattaapa joku kavereista vielä poiketa Suomessakin. Omalta osaltaan Miksu on jo päättänyt, että palaa vielä takaisin Yhdysvaltoihin ja Kansasiin - ja etsii sen oman nimikkolaattansa sieltä koulun takaa. Jos niin käy, niin lupaan silloin yrittää olla ikävästä huolimatta kannustava ja muistaa, miten hienoa on lähteä reissuun. Kunhan ei sitten vaan jää sille tielle.

ESOL-oppilaiden esitystä.

Yleisöä.

Miksu taitaa olla porukan ainoa blondi.

Scavenger hunt.

Nuppu ja isi kiipeilemässä.

Nuppukin sai oman muistivihon ja leppäkerttutarroja.

Koulubussit odottavat kyytiläisiä.

Miksun ESOL-opettaja, Mrs. Lorimer.

Nuppu pääsi sanomaan heipat kirjaston karhuherralle,
josta hän on aina kovasti tykännyt. 

Heihei-halit vielä omalle opettajalle,  Mrs. Knoxille. 

Wildcat.

Eka kouluvuosi purkissa.
Paidassa on kasvuvaraa, mutta reppu on jo ihan finaalissa. 

Heit ja kiitokset vielä bussikuskillekin,
joka huolehti Miksun joka päivä kouluun ja takaisin. 

Hienoa todistusta juhlittiin syömällä lounas ulkona - ja tietysti jälkkärijätskillä!

Vielä kerran Miksu ja Cottonwood Point Elementary.

The Hardest Part of Living Abroad

Ulkomailla asumisen rankin puoli muuttui todeksi viime viikolla, kun rakas isoäitini nukkui pois lyhyen sairastamisen jälkeen. On kerta kaikkiaan surkeaa olla toisella puolella maapalloa tällaisessa tilanteessa. Sekä itseni että muiden läheisten takia tuntuisi hyvältä olla siellä, missä muutkin ovat. Hetken mietin lentämistä Suomeen, kun kuulin mamman joutuneen sairaalaan, mutta vaikka miten nopeasti olisin lähtenyt, en olisi enää ajoissa perille ehtinyt. Nyt sitten selvitellään lentoja hautajaisiin - matka, jota en millään haluaisi tehdä, mutta en myöskään pysty kuvittelemaan, etten olisi siellä. Pitkät lennot ja ero lapsista eivät tunnu kivalta, kuten ei matkan tarkoistuskaan. Silti se tuntuu kovin tärkeältä, joten mikäli lennot järjestyvät vähänkään järkevästi, lähden varmaan yksin matkaan. Tällä kertaa en odota Suomessa käymistä pätkääkään, mutta eiköhän niihin päiviin silti mahdu kivojakin hetkiä.

Täysin yllättäen tämä ei kuitenkaan tullut, vaan olen osannut pelätä tätä jo meidän lähdöstä asti. Silti en edes viimeisinä päivinä uskonut, että pelko oikeasti realisoituisi. Tietysti sitä toivoi viimeiseen saakka, että olisimme vielä syksyllä voineet nähdä. Toisaalta en olisi hänelle kuukausien sairaalajaksokaan voinut toivoa, vaikka niitä parempiakaan vaihtoehtoja ei lopulta oikein enää ollut.

Miksu on ottanut asian todella hienosti ja rauhallisesti, vaikka mamma oli hänellekin tosi läheinen. Nuppu ei vielä asiaa ymmärrä, vaan soittelee mammalle sujuvasti kaukosäätimillä tai taskulaskimella edelleen. Mamma oli meille kaikille tosi tärkeä. Tapanamme oli käydä usein sunnuntaisin mamman luona ja samalla treffattiin siellä muitakin sukulaisia. Toivottavasti tuosta tavasta pidetään jatkossakin kiinni, muodossa tai toisessa. Täällä ollessamme tavaksi muodostui sunnuntaiaamun Skype-treffit mammalan väen kanssa, ja jouluna tietysti pääsimme viimeksi näkemään ihan livenäkin.  Lapset olivat mammalle kaikki kaikessa, ja siitä onkin paha mieli, että me veimme heidät häneltä pois viimeiseksi vuodeksi. Ja mamman lapsilta.

Järjestelyissä auttaminen on jäänyt toistaiseksi siihen, että olen käynyt läpi valokuvia, joita täältä löytyy. Niitä onkin ollut kiva katsoa - vaikka vähän katkeransuloista kuitenkin. Suosikkini on vanha hääkuva mammasta ja pappasta - ei se virallinen potretti, vaan rennompi, seuraavana päivänä otettu.

Hei hei rakas mamma. Nyt jo on iso ikävä.

The Finnish Vappu

Melko vilpoisen viikonlopun jälkeen alkoikin yhtäkkiä aikamoinen helle, juuri sopivasti vapuksi. Vielä lauantaina pojat olivat palelleet partioleirilä, mutta sunnuntain aikana lämpötila kipusi jo parinkymmenen paremmalle puolelle ja jatkoi siitä nousuaan maanantainakin. Tiistaina eli vapunaattona lämpöä olikin sitten jo mukavat 28 astetta.

Lähdimme Nupun kanssa aamupäivällä ulkoilemaan ihan tähän kotinurkille. Tarkoitus oli nukuttaa neiti ajoissa päikkäreille, jotta pääsisimme vastaavasti vapun viettoon ajoissa. Pari viikkoa sitten avautunut uima-allas oli vielä katsastamatta, joten ajattelin, että käydään vapun kunniaksi siellä vähän heiluttelemassa varpaita vedessä. Olisihan se pitänyt tietää, että Nuppu oli asiasta ihan toista mieltä: uimaan oli päästävä, joten ei muuta kuin hakemaan uikkareita kotoa.

Ulkoilua kotinurkissa.

Allas ei ole lämmitetty, ja viime aikojen viileiden päivien perusteella odotin jäätävän kylmää vettä, mutta yllätyksekseni se olikin melko siedettävää. Aluksi tietysti vähän kirpaisi, mutta kastautumsien jälkeen  altaassa pystyi olemaan ihan mukavasti. Tämän perusteella veikkaisin vettä parikymmenasteiseksi. Nuppukin uskaltautui kastautumaan ja ihan uimaankin monta kertaa. Talven aikana sana "uimaan" on täysin unohtunut, ja tilalle on tullut "kylpyyn" (tai "pylkyyn", niin kuin se vielä muutama viikko sitten oli). Sen verran riemastuttavaa oli altaalla, että uimasanasto palasi kyllä aktiivikäyttöön ihan saman tien.

Vapputerveiset! Kohta lähtee talviturkki.

Päikkäreiden pakkasimme tavarat ja suuntasimme muutaman mailin päähän kavereiden luokse grillailemaan ja iltaa viettämään. Meillä on täällä grillauksen mekassa aika valtaisa puute, meiltä nimittäin puuttuu kokonaan oma grilli. Asuntokompleksissa kyllä on grillipaikkoja, mutta ei niin kätevästi, että oltaisiin niitä vielä käytetty. Harkinnassa on oman fire pitin hankkiminen, parkkipaikalla kun saa grillailla ihan itsekin. Sen verran maistuvia olivat grillivartaat ja muut herkut, että oman grillin hankinta taitaa olla aika lähellä.

Chillailua ja grillailua.

Futista - eurooppalaisittain.

Hyvän vapun aineksia.

Valmiina grilliin.

Meitä oli koolla aikamoinen joukko suomalaisia, yhteensä kymmenen aikuista ja lasta plus illan amerikkalainen isäntä. Suomenkielisen pälätyksen lomassa oli kiva taas huomata, miten hyvin Miksu jo pärjää englannilla. Cokiksen tai pelikaverin kinuminen sujuu jo oikein hyvin, samoin futismaaleista kiistely. Isäntäväellä on myös useammanlaisia lemmikkejä, joita on aina kiva rapsutella. Omaa kattia on aikamoinen ikävä, ja muutkin karvanaamat auttavat siihen vaivaan ainakin vähän.

Vappumenu.

Nuppu napostelee.

Mahtuisiko vielä jotain?

Nupun annoskoko on monikymmenkertaistunut viime vapusta.

Vapun kruunasivat supisuomalaiset, kotitekoiset herkut, joita kotiväki oli meile väsännyt: sima ja munkit. Mielettömän hyviä - niitä munkkejakin ehkä pitäisi opetella tekemään itse. Myös Kansasin aurinko helli vapunviettäjiä, vielä nyt yölläkin on yli kaksikymmentä astetta lämmintä. Mutta eihän tämä olisi Kansas, jos se ei kohta muuttuisi: torstaiksi lupaillaan jo räntäsadetta (itse en tuohon usko ennen kuin näen). Sitä ennen vietetään vielä huomenna vappupiknikkiä meidän uima-altaalla. Saa paistaa!

Kuohujuomaa!

Vappumunkkeja ja simaa - kyllä maistui!

Tässä lähipäivien sää, melkoinen täyskäännös tulossa taas.
Huomenna nautitaan vielä vappupiknikistä poolilla!

April in Pictures

Koska en näköjään ehdi enää ikinä tänne kirjoittelemaan, niin laitetaan sitten taas iso kasa kuvia meidän huhtikuusta. Kas tässä, olkaapa hyvät.

Ihanista ihanin Deanna Rose Children's Farmstead avautui taas huhtikuun alussa.
Lasten maatila sijaitsee ihan meidän naapurissa, joten olemmekin siellä joka viikko. 

General Storen tipusia.

Keväällä kaikki poikaset ovat vielä ihan pieniä.

Vuohivauvoja saa syöttää tuttipullolla. Meidänkin vauvaa saa vähän vahtia,
koska pullomaito maistuisi välillä hänellekin.

Lisää maitoa!

Farmstead on oikeastaan meidän lähin leikkipaikka,
ja kiva sellainen onkin.

Rautakauppaankin piti ehtiä etsimään värimalleja uuteen kotiin. Raksaan liittyvät päätökset
työllistävät nyt paljon, mutta oikeasti haluaisin vain saada ne nopeasti pois alta,
jotta pääsisimme rauhassa nauttimaan loppuajasta täällä.

Tässä yhtenä iltana olin kaverin kanssa treffeillä Take Five -kahvilassa,
jossa sattumalta olikin torstain live jazz -ilta. Hyvältä kuulosti.

Sain aitoja KC:laisia konvehteja. Uskomattoman näköisiä ja makuisia!

Miksulla on kahden viikon välein Early Dismissal eli lyhyempi koulupäivä,
jolloin koulu päättyy jo kahdelta. Ne iltapäivät vietetään usein kavereiden kanssa. 

Harvinaista herkkua Amerikassa: lapset pääsivät ihan keskenään ulos pelailemaan.

Puistoonkin ollaan taas ehditty.

Huhtikuun alussa Pasin suomalainen kollega perheineen
kävi KC:ssä lomalla. Lapset pääsivät leikkimään
pitkästä aikaa suomeksi ja pojilla tuntui vauhtia riittävän
vielä illallisen jälkeenkin.

Huhtikuun toinen Early Dismissal vietettiin Kaleidoscopessa.

Nuppu maalaa.

Hieno tuli!

Lisää askartelua.

Kissanhännänvetoa.

Kaleidoscopen jälkeen pikavisiitti Chocolate Chip Factoryyn.

Täällä alkaa olla jo keväisen näköistä. Kuva reilun viikon takaa.

Kaupatkin ovat pullollaan kevätkukkia, mutta täällä sellaisiksi
lasketaan ilmeisesti myös hyasintit. Niiden tuoksuun
on todella outoa törmätä keskellä kevättä.

Unikaverukset.

Kouluaamu.

Nuppu on juuri herännyt päikkäreiltä.

Nuppu piirtää. Ja maistelee.

Futiskausi on myös vihdoinkin alkanut! 

Alkuviikosta käytiin kaverin kanssa reippailemassa lenkki
golfkentän ympäri. Ja sen jälkeen Coach'siin wingseille!

Ihana uusi vihreä!

Ja taas pikkukileille maitoa. Ne voivat meidän ansiosta kyllä aika pulskasti.

Juuri nyt täällä kukkivat puut. Tässä varmaankin omena,
mutta täällä näkee paljon muitakin valko- ja vaaleanpunakukkaisia puita. 

Koska voi sanoa, että kesä on täällä? Kansasin sää on hullu.

Naapurustoa.

Iltaulkoilua.

Miksulla oli viime viikolla viimeiset MAP-testit eli tasokokeet.
Sen kunniaksi koululla järjestettiin Family Fun Night.
Illan päätteeksi etsimme koulun pihalta Miksun oman laatan,
joka liittyy syksyn Wildcat Walk -keräilykampanjaan.
Miksu aikoo tulla isona tänne etsimään sen uudestaan.