Ernesto

Ratkaisu aiempaan kuva-arvoitukseen: Cancunhan se siellä on myrskyn ennustetulla reitillä, aavistuksen läntisimmästä H-pallerosta pohjoiseen päin. Nyt sillä kiusankappaleella on nimikin jo, Ernesto. Ernesto on pyyhkäissyt jo Martiniquen ja St. Lucian saarten yli ja jatkaa etenemistään kohti länttä. Toistaiseksi se on "vain" trooppinen myrsky, mikä ilmisesti on aikamoista höykytystä sekin, mutta Jamaikan ohitettuaan sen ennustetaan vahvistuvan hurrikaaniksi, onneksi kuitenkin vain 1-luokan sellaiseksi.

Olemme tämän päivän seuranneet aika tiiviisti sääennusteita ja miettineet niitä erityisesti matkalle lähtemisen näkökulmasta. Turvallisuushan tietysti on kaikkein tärkeintä, varsinkin kun lasten kanssa matkustetaan. Mutta vaikka myrsky ei mantereelle saakka jaksaisikaan tulla tai sen reitti muuttuisi, tuo se tullessaan kuitenkin matalapaineen ja sen myötä sadetta ja tuulisempaa keliä, vaikkakin tavallisissa mittasuhteissa. Ja me kun edelleen haaveilemme valkohiekkaisista rannoista ja turkoosista vedestä - saapa nähdä miten niiden kanssa käy. 

Asian on tehnyt hankalaksi se, ettei meillä ole minkäänlaista kokemusta tai käsitystä Karibian sääolosuhteista hurrikaanikaudella. Onko tuo tämänhetkinen tilanne aivan tavallista, kuinka moni myrskyistä laantuu matkalla tai vaihtaa suuntaa, tai pyöriikö siellä koko ajan jotain vastaavia sykloneita marraskuuhun saakka? Seuraava myrskyn alku, vähän isompi tosin, on jo kehittymässä Afrikan rannikolla ja tulossa sieltä Atlantin yli Karibialle, mutta tarkemmasta reitistä ei vielä ole tietoa. Sen alta ehdimme varmaankin joka tapauksessa pois. Olemme lähdössä matkalle taas ihan omin nokkinemme, eli ei ole matkanjärjestäjää tms. kokeneempaa tahoa, jolta voisi ohjeistusta kysellä. Kuitenkaan matkustusvaroituksia ei ole annettu, mikä varmasti kertoo paljon. Lentoyhtiössä ja hotellilla olivat sitä mieltä, että matkaan vaan, joten sinnepä siis olemme lähdössä.

Matkavalmistelujen ohella ollaan tehty kouluvalmisteluja. Eilen kävimme Miksun kanssa valitsemassa repun, penaalin ja lunch boxin (koululta saa kyllä ruuan, mutta iltapäiväksi pakataan omaa evästä mukaan). Miksu valitsi Lego-aiheisen repun, Angry Birds -penaalin ja toiseksi penaaliksi jonkinlaisen karvaotuksen ja lounasboksiksi eurooppalaisen futiksen. Hän oli valintoihinsa erittäin tyytyväinen eikä halunnut edes matkalle pakata tavaroita reppuun, koska "se on koulureppu" ja siihen tarkoitukseen sitä siis säästetään. Koulu alkaa täällä 16.8., eli meillä on matkan jälkeen muutama päivä aikaa taas asettua takaisin ennen kuin arki todella alkaa.

Repun valinta on tarkkaa puuhaa.

Kyllä näillä kelpaa aloittaa koulutie.

Tänään oli myös Miksun viimeinen enkuntunti näin kotosalla. Englanninopettaja Mary on käynyt meillä joka päivä tunnin verran opettamassa, ja Miksu on todella tykännyt tunneista. He tuntuvat tulevan hyvin juttuun Maryn kanssa, vaikka yhteistä kieltä ei aluksi ollutkaan - nyt jo vähän on, enenevässä määrin. Englannin opiskelun lisäksi Miksu on opettanut Marylle vähän suomea ja ollanpa täälä maisteltu salmiakkiakin. Itsellenikin on ollut kiva saada koulumaailmasta kontakti, jolta on voinut kysyä kaikenlaisia tyhmiäkin kysymyksiä, koulupäivä kun on täällä vähän erilainen Suomeen verrattuna - enkä tunne edes Suomen ekaluokkalaisten rutiineja. Marya tulee varmasti ikävä, mutta tapaamme hänet vielä syksymmällä ESOL- eli äidinkielenään jotain muuta kuin englantia puhuvien oppilaiden tapaamisessa. 

Viimeistelyharjoitukset.

Valmista tuli!

Mary on muuten asunut Jamaikalla kaksi vuotta ja ehtinyt sinä aikana pidellä myrskyn jos toisenkin. Hänkin oli sitä mieltä, että ehdottomasti sinne vaan, "You'll love it!" Kohta se nähdään, kone lähtee kolmen tunnin päästä. Kuulumsiin siis seuraavaksi Karibian auringon alta! 

Kaleidoscope

Perjantai alkoi jännästi, kun Miksun englanninopettaja tuli kylään meille tänne hotellille. Saimme Blue Valleyn koulupiirin edustajalta suosituksen opettajasta, jolle sopi aloittaa enkuntunnit Miksun kanssa jo nyt kesällä. Mary osoittautui sydämelliseksi naiseksi ja varsin pätevän oloiseksi opettajaksi. Ensimmäisen oppitunnin saimme heti tavatessa: hän toi meille Kansasin nimikkokukkia, auringonkukkia. Täytyy kyllä nostaa hattua naiselle, joka työkseen opettaa täysin englantia taitamattomia lapsia puhumaan. Haaste on aikamoinen, mutta on kuulemma myös hyvin palkitsevaa huomata, kuinka kieli alkaa pikku hiljaa tarttua ja kun lapsen kanssa pystyy kommunikoimaan kunnolla. Tunnin tutustumisen jälkeen sovimme opiskelun aloittamisesta reilun viikon päästä, kun hänellä seuraavaksi on aikaa. Siihen saakka Miksu saa harjoitella englantia nettitehtävien parissa. Ensimmäisinä päivinä täällä Miksun kielitaito rajoittui siihen, että hän osasi laskea kymmeneen, tilata maitoa ravintolassa ja sanoa kiitos. Nyt on matkaan tarttunut jo muutamia fraaseja; hän osaa kertoa kysyttäessä nimensä ja ikänsä sekä vastailla ja huikkailla itsekin kaikenlaisia tervehdyksiä heipoista hyvänyöntoivotuksiin.

Kansas - The Sunflower State.

Lounaalla Pasi tuli hotellille tuomaan auton takaboksiin unohtuneet rattaat ja heitti töihin mennssään meidät taas Crown Centerille. Olin kuullut, että siellä on kortti- ja lahjatavarafirma Hallmarkin ylläpitämä askartelupaja, Kaleidoscope nimeltään, ja ajattelimme poiketa siellä. Hallmark on Kansas Citystä lähtöisin oleva jättiyritys, jolla on lonkeroita maailman joka kolkassa. Hallmarkiin törmää täällä kaikkialla, ja yllättävän monessa käänteessä tulee esiin sen merkitys koko täkäläiselle yhteisölle. Yritys sai alkunsa yli sata vuotta sitten, kun Hallin veljekset aloittivat Kansas Cityssä korttikaupan, ja se on pysynyt tiukasti perheyrityksenä läpi vuosikymmenten.

Ennen Kaleidoscopea kävimme lounaalla, tällä kertaa värikynäfirma Crayolan (osa Hallmarkia muuten) kahvilassa, jossa ruokalistakin on ryhmitelty eri värien mukaan. Annoksia odotellessa Miksu väritteli omaa ruokailualustaansa. Täällä on vähän joka ravintolassa tapana, että (lasten) menu on kertakäyttöinen värityskuva, jonka mukana tulee muutama väriliitu - Crayolan tietysti, kuinkas muuten. Crayola Cafen manageri kuuli tarjoilijalta meidän olevan Suomesta ja tuli juttusille kanssamme pitkäksi aikaa. Hän osoittautui varsinaiseksi Suomi-faniksi, joka aloittaa päivänsä aina Presidentti-kahvilla ja syö sujuvasti salmiakkia, jopa Turkinpippureita. Suomi-innostuksen ja Pauligin kahvitoimitusten takana on joukko suomalaisia ystäviä, joista ainakin osa on kahvilassa aikoinaan työskennelleitä opiskelijoita. Tällä hetkellä ei kuitenkaan suomalaisia siellä ole. Mies tunsi jonkin verran Helsinkiä, olipa käynyt siellä yliopistolla luennoimassakin, ja tiesi myös Turun sijainnin suunnilleen. Meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi uudelleen, suomalaiset kun kuulemma ovat aivan erityisen tervetulleita.

Väritystä Crayola Cafessa.

Kaleidoscopeen menossa - jotain jännää on luvassa!

Vatsat täynnä suunnistimme lopulta Kaleidoscopeen, jossa olikin askartelusessio juuri alkamassa. Paikka on ilmainen (taas yksi maksuton ja kiva lasten aktiviteetti!), mutta lippu piti silti jonottaa, sillä tilaan päästettiin vain nelisenkymmentä henkilöä kerrallaan vajaaksi tunniksi askartelemaan. Jo odotustila oli mielikuvitusta kutkuttava, mutta kun ovet Kaleidoscopeen aukenivat, olimme silmät ymmyrkäisinä ihmetyksestä. Olin odottanut loisteputkien alla olevia pitkiä pöytiä papereineen ja väriliituineen, mutta tämä oli jotain aivan muuta. Tilan jokainen neliösentti oli maalattu, muokattu ja koristeltu mitä mielikuvituksellisemmilla jutuilla. Ovensuussa oli jättiläisvalas, jonka vatsaan pääsi tekemään äänitaideteoksia, katosta roikkui kaloja, erikoisen muotoiset pylväät oli koristeltu sadoin pyörein pikku peilein, keskellä huonetta oli jättimäinen hyönteinen, jonka selässä istui prinssi ja niin edelleen. Kaikkialla oli jotain jännää katsottavaa, tutkittavaa ja askarreltavaa.

Valas ja muita kaloja. Valaan vatsassa sai säveltää musiikkia.

Miksu oli aivan haltioissaan. Hän säntäili ensimmäiset viisi minuuttia sinne tänne kokeilemassa kaikkea, malttamatta pysähtyä mihinkään - ei varsinkaan askartelemaan. Tilassa oli pöytiä ja erilaisia lokerikkoja täynnä askartelumateriaaleja - osa arvatenkin korttituotannosta yli jäänyttä tavaraa, osa varta vasten tänne tehtyä. Oli kimaltavia nauhoja, erimuotoisia konfetti-tyyppisiä kartonkikuvioita, numeroita, kirjaimia, pieniä kuvia ja niin edelleen. Kävijät saivat ottaa paperipussin, johon voi kerätä tarvittavia materiaaleja ja lopuksi sitten valmiit taideteokset. Kun Miksu lopulta malttoi pysähtyä, hän teki ensin kartongille piirustuksen, jonka sitten syötti palapelikoneeseen ja väänsi pyörästä, jolloin piirustus tulikin ulos palapelinä. (Tällä koneella hän aikoo ensi kerralla tehdä mammalle salaisen viestin, joka ratkeaa vasta koottuna.) Vesiväripisteessä jännintä taisi olla kone, joka kuivatti maalaukset - tai sitten jättimäiseltä kärpäseltä näyttävä allas- ja hanasysteemi. Omasta mielestäni pisteet sai vesiväripaikkaa hoitanut nainen, joka oli koko päivän pyörinyt väistelemässä vesivärisiveltimiä ja siivoamassa kymmenien ja taas kymmenien lasten jälkiä, valkoinen paita edelleen valkoisena.

Tässä valmistuu itsetehty palapeli.

Vesivärimaalausta. Alhaalla vasemmalla vesipiste.

Nuppukin osallistuu.

Vessahätäkin yllätti kesken askartelun, ja sekös vasta hauskaa oli: käsienpesuallas olikin suihkulähde, käsipyyhkeitä annostelivat koira sekä ukko ja juoma-automaattina oli sammakkolampi. Kolme varttia Kaleidoscopessa kului aivan liian nopeasti, itse asiassa tällä ensimmäisellä kerralla aika olisi kulunut helposti itse paikan ihmettelyyn, ilman yhtään askartelua. Nuppu puolestaan nukkui koko vierailun ajan, vaikka olisi varmasti tykännyt katsella paikan visuaalista ilotulitusta. Tämäkin kohde meni siis ehdottomasti uudelleen vierailtavien listalle. Kaleidoscopen jälkeen kävimme vielä viereisessä Hallmark Visitor Centerissä, jossa esiteltiin yhtiön historiaa koko sadan vuoden ajalta. Itse olin aika vaikuttunut yrityksen tarinasta sekä erityisesti siitä, kuinka yhtiö on kasvanut yhdessä kaupungin kanssa ja sen historia on kietoutunut yhteen työntekijöiden ja muiden sidosryhmien kanssa jo useampien sukupolvien ajan. Tämä näkyy siellä täällä kaupungissa, ei ainoastaan Hallmarkin tiloissa ja virallisessa mantrassa. Yhteiskuntavastuuta yritys on toteuttanut jo ennen kuin koko sanaa oli keksitty, siitä yhtenä osoituksena koko Crown Centerin alue ja sen pienenä osana lasten paratiisi Kaleidoscope. Miksulle suurin oivallus taisi olla se, että joku voi tosiaan työkseen piirrellä kortteja tai luoda pienoispatsaita, joista sitten tehdään keräilyesineitä Batmanista Helinä-keijuun.

Käsienpesusuihkulähde, käsipyyheukot ja juoma/sammakkoallas.

Hallmark Visitor Centressä.

Visitor Centrestä poistuessamme saimme mukaan Hallmarkin lahjan, "All the Ways I Love You" -kirjan. Se on äänitettävä, eli jokaisen aukeaman voi lukea ääneen ja kirja toistaa sen sitten sivuja käännellessä. Se olikin kätevää, sillä kirja on englanninkielinen, mutta kun käänsin sen Miksulle, hän äänitti siitä aukeama kerrallaan suomenkielisen version Nuppua varten. Aika suloista on seurata sisarusten kirjanlukua, kun isompi yrittää lukea kirjaa ja pienempi syödä sitä. Illalla isi sai jälleen yhteenvedon meidän päivästä, ja Miksu oli (taas kerran) sitä mieltä, että juuri tämä oli tähän asti parasta Kansas Cityssä. Hän myös tiivisti koko Kaleidoscopen mielestäni varsin hyvin:

"Isi, mikään siellä ei ollut tavallista!"

All the Ways I Love You.