Crazy or Great?

Sopimuksen allekirjoituksen jälkeen mietimme ensimmäisen vuorokauden ajan vähän kauhuissamme sitä, mihin me oikein olemme ryhtymässä. Käytännössä esimerkiksi jätämme keittiön pöydälle aikamoisen sekin rakentajaa varten ja toivomme heidän tekevän meille talon sillä aikaa kun olemme poissa -  käytännöllistä vai umpihullua? Mutta niinhän siinä nytkin kävi, että asia vei mennessään: mitä enemmän netistä ehdimme asioita penkomaan, sitä innostuneemmin olemme lähtöä tehneet. Jos se NYT kariutuisi johonkin, olisi pettymys aikamoinen eikä sitä oikein korvaisi Välimeren-loman varaaminen kesäksi. 

Kaupungissa riittää varmasti nähtävää ja tehtävää vähän joka viikonlopulle. Kansas City on kuuluisa barbeque-keittöstään ja jazz-musiikista, ja shoppailumahdollisuuksiakin riittää. Nyt keväällä siellä aukeaa Legoland ja joku suuremman puoleinen akvaario, joista Miksu tykkää varmaan kovasti. Arkeen toivon Miksulle löytyvän jonkun kivan harratuksen, josta saisi kavereita, ja Nupulle ja itselleni myös kontakteja ja uusia ystäviä. Pidemmillä lomilla yritämme päästä jonnekin vähän kauemmas. Lasten kanssa mitään seikkailulomaa tai Route 66:n ajamista emme voi harkita, mutta kelpaa se resort-elämäkin oikein hyvin. Vieraitakin saamme toivottavasti Suomesta moneen otteeseen (tervetuloa!). Jouluksi todennäköisesti lennämme itse Suomeen, ajattelin tulla lasten kanssa tänne ehkä pariksi, kolmeksikin viikoksi. Ja keväällä sitten, kun komennus loppuu, niin ehdimme toivottavasti vielä lomailla siellä suunnalla. Vähän jo haaveilin, josko silloin lentäisi Havaijille ja sieltähän ei sitten olisikaan kuin kivenheitto Australiaan… Mitä enemmän sitä miettii, sitä enemmän alkaa tuntua siltä, että vuosi on itse asiassa tosi lyhyt (liian lyhyt?) aika. Juuri kun on päässyt asettumaan paikalleen ja kotiutunut, pitäisi taas pakata ja palata. Jatko-optio olisi hieno juttu, mutta meidän tapauksessa varmaankin ihan mahdoton - firma haluaa saada investointinsa maailmalta takaisin. 

Innostuksen ja suunnittelemisen rinnalla ovat asunto- ja kouluasiat kuitenkin edelleen niitä, jotka ovat mietityttäneet. Asuntoja etsiessäni törmäsin aluksi painajaismaisiin loukkoihin: kokolattiamatolla päällystettyihin keikkakämppiin, joiden kalustus on haalittu kasaan ties mistä. Sellaisessa ei voisi asua edes viikkoa, ei varsinkaan pienen, lattianrajassa mönkivän vauvan kanssa. Löytyihän sitten niitä mukaviakin asuntoja, perussiistejä ja riittävän tilavia. Monissa  yhtiöissä on pihalla uima-allas, ja jos kuntosali löytyy omasta yhtiöstä, sinne voisi joskus jopa ehtiäkin. (Ja paikallisen ruokakulttuurin tuntien syytä olisikin.) Toivomuslistalla (siellä utopian puoleisessa päässä) olisi myös se, että kotoa voisi poistua ilman autoa, vaikka saattamaan lasta kouluun, käymään lähikaupassa tai puistossa. Se taitaa kuitenkin olla mahdotonta. Lähempänä keskustaa olisi parikin mukavan eläväistä aluetta kauppoineen ja ravintoloineen, mutta siellä ongelmana on julkisten koulujen huono taso. Kauempana koulut ovat parempia, mutta siellä risteilevät myös isot tiet ja asuntoyhtiöt ovat erillään kukin omien porttiensa takana.

Surffaillessani törmäsin myös KC:ssä asuvaan suomalaiseen naiseen, jonka kanssa ollaan vaihdettu sähköposteja jonkin verran. Hän on ollut korvaamaton apu asunto- ja kouluasioissa. Lisäksi muutamalla ystävällisellä viestillä - häneltä, kouluista, huoneistofirmoilta - on ollut valtava merkitys, ja on ollut todella kiva ajatella, että kohta pääsemme matkaan!