Jonkun mielestä meidän ajoituksemme on karmaisevan huono. Toisten mielestä se on loistava! Totuus lienee jossain välimaastossa ja selvinnee seuraavan vuoden mittaan. Olemme lähdössä reilun vuoden työkomennukselle Kansas Cityyn, ja samaan aikaan meille pitäisi rakentua talo tänne Suomeen. Päätös lähdöstä tehtiin viikko sitten, sopimus on allekirjoitettu eilen ja matkaan pitäisi lähteä kuuden viikon päästä.
En oikein itsekään tiedä miten tähän on tultu, kaikki kävi lopulta vähän äkkiä. Tosin kipinä on kytenyt jo pitkään. Kymmenisen vuotta sitten saimme mahdollisuuden viettää muutaman kuukauden Australiassa ja matkustella vähän kaukoidän suunnalla. Australia, australialaiset, rento elämänmeno ja kulttuuri sekä Melbournen kaupunki veivät sydämen, joten takaisin on ollut ikävä monta kertaa. Sopimus kuitenkin loppui aikanaan ja työt sekä opiskelut Suomessa odottivat, joten aikamme matkusteltuamme tulimme kiltisti kotiin. Tarkoituksemme oli kuitenkin palata takaisin mahdollisimman pian. Olin asiasta niin varma, että minulla vieläkin on laatikon pohjalla 400 Australian dollaria, koska niitähän tarvitaan ihan kohta, kun olemme sinne menossa. En yleensä harmittele menneitä, mutta jos jokin katumuksen aihe pitäisi nimetä, se olisi kyllä se, että ylipäätään palasimme kotiin. Australiassa ollessa pitempikin oleskelu siellä olisi ollut mahdollista järjestää, mutta täältä käsin työluvan saaminen ilman työpaikkaa tai toisinpäin osoittautui varsin hankalaksi. Väliin tuli klassisesti elämä itse, emmekä lopulta tehneet mitään suurta irtiottoa. Vuosien ajan kuitenkin leikimme ajatuksella lähteä vielä jonnekin, mutta tarpeeksi pontevasti emme asiaa ajaneet tai sitten eteen ei vaan tullut sopivaa mahdollisuutta.
Perheemme kasvoi ensin pienellä, nyt jo kohta seitsemän vuotta täyttävällä pojalla. Kotimme alkoi käydä pikku hiljaa pieneksi, mutta viihdyimme täällä niin hyvin, että emme halunneet muuttaa minnekään. Katselimme kuitenkin vaihtoehtoja ja kohdalle osuessa ostimme erään tontin pari vuotta sitten, vähän niin kuin varmuuden vuoksi. Emme kuitenkaan ryhtyneet rakentamaan, vaan jatkoimme katselua. Ajatus rakennusvuodesta ei kauheasti houkutellut, ei myöskään nykyisen naapuruston jättäminen. Takana kummitteli myös ajatus jostain muusta: sitten olisi taas yksi sitoumus enemmän ja lähteminen jonnekin ihan muualle entistäkin epätodennäköisempää. Huvittavaa, miten sitoutumiskammoisia sitä voivatkaan olla naimisissa olevat kahden lapsen asuntovelalliset vanhemmat... vapaus on tässä elämänvaiheessa kovin teoreettinen käsite.
Viime kesänä perheeseemme syntyi suloinen tyttö, ja iloisen tapahtuman myötä tosiasiat oli tunnustettava: jonnekin tästä on lähdettävä. Kun vuosien katselusta huolimatta sopivaa vaihtoehtoa ei ollut tullut vastaan, aloimme lämmitellä ajatusta rakentamisesta. Koska meillä ei kolmihenkisenäkään perheenä ollut mitään vapaa-ajanongelmia saatikka sitten epärealistisia ajatuksia omista taidoistamme rakentamisen saralla, oli ainoa vaihtoehto avaimet käteen -sopimuksen tekeminen. Niinpä sitten joulukuussa 2011 allekirjoitimme sopimuksen talon rakennuttamisesta. Ja samalla viikolla mies tuli töistä kotiin ja sanoi: "et ikinä arvaa mitä multa tänään töissä kysyttiin."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti