A Day at the DMV

Tänään oli tarkoitus käydä suorittamassa tarvittavat testit ajoluvan saamiseksi. Iloksemme saimme kuulla, että ajokortin hankinta on täällä varsin sujuva prosessi. Kaikki kolme osaa (näkötesti, teoriakoe ja ajokoe) on mahdollista suorittaa yhdellä kerralla, ilman mitään ennakkovarausta. Koska tarkkaa aikaa ei ole, toimistot saattavat kyllä välillä ruuhkautua, minkä vuoksi agenttimme kehottikin meitä menemään paikalle aikaisin ja varaamaan aikaa reilun tunnin. Korttiin tuleva valokuvakin otetaan sitten samalla paikan päällä. Kuulostaa näppärältä, eikö?

Olemme nyt kuukauden verran ajelleet täällä sujuvasti ihan suomalaisen ajokortin turvin, vaikka virallisesti ajolupaan vaadittaisiin myös kansainvälinen ajokortti suomalaisen rinnalle. Poliisi tosin ehti jo pysäyttääkin Pasin tässä taannoin, ja ainakin sillä kerralla pelkkä suomalainen kortti kelpasi mainiosti. Suurempi merkitys ajokortilla taitaakin olla henkilöllisyyden todistamisessa ja vakuutusasioinnissa, minkä vuoksi mekin ajattelimme asian alta pois hoitaa. Se olisi näppärintä tehdä nyt vielä kun vuokra-auto on käytössä, oma kun vasta odottaa rekisteröintiä ja minullekin ajolupaa vakuutusyhtiöltä, eli aikaa oli vain tämä päivä. Pasi oli oikein töissäkin kertonut tulevansa pari tuntia myöhemmin ajokokeen takia.

Heräsimme siis aamulla kukonlaulun aikaan (meidän tapauksessa se on 6.00), jotta ehtisimme reilusti ennen kahdeksaa ajokorttiasioita hoitavalle toimistolle. Aamuherätys oli aika rankka lapsille, sillä edellisenä iltana olimme taas olleet myöhään asioilla - tällä kertaa valitsemassa turvaistuimet, jotka oli tarkoitus myöskin hakea tänään liikkeestä. Lähdimme matkaan ilman aamupalaa, syöttäisimme muksut sitten jossain odottaessa.

Saavuttuamme paikalliselle DMV:lle (Departmet of Motor Vehicles) saimme tietää, että toimistorakennukseen oli edellisen yön ukkosmyrkyssä iskenyt salama, mikä oli hajoittanut paikan tietokoneet. Hommat olivat siellä täysin seis, ja jo ennen kahdeksaa tupa oli täynnä korttiasiointia odottavaa väkeä. (Täällä paikallistenkin pitää uusia ajokortti kuuden vuoden välein, mikä varmasti työllistää kivasti toimistoja. Pasilla on olemassa Wisconsinin osavaltiosta ajokortti vuosien takaa, mutta se on jo mennyt umpeen. Meikäläinen muovikortti, joka on voimassa jonnekin viidenkymmenen vuoden päähän myöntämispäivämäärästä, on täällä suuri ihme.) It-väen piti tulla korjaamaan vikaa kello kahdeksan, joten ajattelimme odottaa. Varsinkin kun soitto naapuriasemalle Olatheen kertoi, että siellä oli jo kahden ja puolen tunnin jono. 

Saimme jonosta vuoronumeron ja lähdimme lähistölle syömään McAamupalaa. (Miksu oli asiasta ihan innoissaan, kunnes hänelle valkeni, että mäkkäristäkin saa kaurapuuroa. Täkäläinen kaurapuuro kylläkin koostui puoliksi hedelmistä ja päälle lorautettiin vielä siirappia (?!?). Ennen yhdeksää kysyimme taas tilannetietoja: korjaajia ei ole näkynyt ja väkeä vaan lappaa ovesta sisään. Uusi soitto Olatheen: jonoa oli enää tunnin verran, joten päätimme lähteä sinne. 

Olathessa kippasimme jälleen pöydälle kaikki tuomamme dokumentit: passit, viisumit sekä vuokrasopimuksen (joo, meidän pitää todistaa ilmoittamamme osoite jollain riittävän virallisella; täällä rakastetaan lomakkeita ja leimoja!). Tässä vaiheessa virkailija kysyy viisumiin liittyvää lomaketta DS-2019, jota tarvitaan kuulemma siksi, että nähdään koska viimeistään poistumme maasta. Viisumin päättymispäivä ei kelpaa, vaikka se kertoo ihan saman asian. Arvatkaapas vaan oliko meillä sitä lappua mukana? No oli, mutta vain sähköisessä muodossa. Tarvitaan alkuperäinen, jotta he voivat skannata ja lähettää sen eteenpäin. Siihenhän sähköinen versio ei käy. Eikä kuulemma se, että kävisimme nurkan takana sen tulostamassa ja toisimme tiskille. Original. Pasi joutui siis lähtemään tunnin ajoreissulle takaisin KC:n keskustaan kahta lappua hakemaan, emmekä päässeet edes jonoon. Onneksi Miksu oli jo alkumatkasta bongannut ostoskeskukseta HopLopia vastaavan Monkey Bizness -leikkipaikan, jonne menimme kuluttamaan aikaa. Nuppukin nukahti sopivasti vaunuihin. Eihän viivästys siis niin paha ollutkaan. 

Miksu ajokokeessa, kartturina neiti Nuppu.

Tunnin päästä Pasi tuli takaisin, ei kun uudestaan tiskille. Nyt saimme jo vuoronumeronkin. Systeemissä on sentään se hyvä puoli, että paikan päällä ei ole pakko jonottaa, vaan he ilmoittavat tekstiviestillä, koska oma vuoro lähenee. Noin parin tunnin odotuksen (ja monen "vartin päästä" -ilmoituksen) jälkeen oli oikeasti meidän vuoromme mennä toimistolle muiden joukkoon odottamaan. Sielläkin ehdimme olla vielä puolisen tuntia ennen kuin meidät kutsuttiin tiskille. Kolmen minuutin päästä selvisi, että Pasin paperit olivat kunnossa, mutta minun viisumityyppini on ilmeisesti sellainen, että jotain varmistusta ei pystytä paikan päällä tekemään. Paperit on lähetettävä naapurikaupunki Topeakaan katsottavaksi (ooh!), josta sitten läheteään meille dokumentti (lisää leimoja, ihanaa!). Sen kanssa sitten pääsen ajokokeeseen. 

Tässä vaiheessa meinasi oikeasti mennä hermot. Jos on tiedossa, että tällaisia tilanteita joidenkin viisumien kanssa on, olisikohan mitenkään ollut mahdollista vihjaista asiasta kuusi tuntia aikaisemmin, prosessin alussa? Tai kolme tuntia aikasemmin samaisella tiskillä? Ei auttanut, omalta osaltani homma jäi kesken. Ehkä parempikin siinä mielentilassa. Koska paikan päällä oltiin, piti vielä saada Pasin ajokokeen aika eli tunti menemään. Jo leikkipaikasta lähtiessä olin miettinyt, että onkohan Miksu ihan kunnossa, kun hän tuntui niin kuumalta. Nyt hän sitten väsähti ihan täysin. Menimme food courtiin myöhäiselle lounaalle, mikä vähän paikkasi tilannetta, mutta väsynyt poika oli - ja pikkusisko kiukkuinen. Parin tunnin reissulle varatut vaipatkin oli jo kulutettu, ja rattaista nousi aikamoinen käry. 

Tunnin päästä Pasi soitti. "Varokin jos reputit sen", vastasin puhelimeen. Läpi oli kuulemma mennyt, vaikka meiltä jäikin teoriat eilen vähälle lukemiselle. Väsyneiden lasten kanssa oli kuitenkin pakko vielä poiketa kotimatkalla lastentarvikeliikkeessä hakemassa jo sovitut turvaistuimet, koska vuokra-auto istuimineen piti palauttaa illalla. Miksu oli aivan poikki ja nukahti kaupassa nojatuolille, josta Pasi hänet kantoi takaisin autoon. Nuppukin nukahti kotimatkalla, mutta molemmat heräsivät taas hotellilla. Miksulla oli kuumetta 39,4 C ja olo sen mukainen. Nyt on jo saatu parasetamolia (tai täkäläisittän acetaminophenia) napaan ja poika nukkuu tuolla makuuhuoneessa.

Huomenna on muuttopäivä (ja juhannus!), ja Pasilla vain puoli päivää vapaata. Pakatakin pitäisi. Ensin meidän pitäisi tarkastaa uusi asunto, sitten kalustefirma toimittaa meille huonekalut, minkä jälkeen päästään kahdeksan matkalaukkumme kanssa asettautumaan taloksi. Paitsi että meiltä puuttuu tasan kaikki, tänään kun ei oikein ehditty kaikkea mitä piti. Ihan pakollisten lista on onneksi lyhyt: kaikille pitää saada nukuttavassa kunnossa oleva sänky, muutama pyyhe sekä vähintään kertakäyttöastioita. Tärkeimpänä asiana on saada Miksu kuntoon, tai ainakin taata hänelle rauhallisempi päivä potea. 

Mutta oli päivässä sentään jotain hyvääkin: ajokoekatastrofin loppusuoralla Nupun vaipat ehtivät vuotaa sen verran pahasti, että tyttö kannettiin muovipussiin käärittynä suoraan kaupan lastenhoitohuoneeseen sillä aikaa kun minä kävin kassalla maksamassa paketin vaippoja ja uudet, puhtaat vaatteet. Nyt hänellä on sitten uusi, söpö Hello Kitty -mekko, ja se on niin kiva, että sen helmaa voisi syödä ihan koko ajan.

To Do

Olin jotenkin siinä hassussa uskossa, että meidän elämämme väkisinkin rauhoittuu, kun lähdemme tänne. Kulunut kevät on ollut elämäni kiireisimpiä, vaikka olen ollut äitiyslomalla. Pasiltakin meni isäkuukausi huhtikuussa täysin komennus- ja rakennusasioiden hoitoon. Muuton lähestyessä tahti vain kiihtyi, ja muistan monta kertaa ajatelleeni, että kohta on aikaa varmaan liiankin kanssa. Vielä ei olla siellä asti.

Blogikirjoitusten perusteella voi saada sen kuvan, että menemme täällä vaan huvituksesta toiseen, mutta toinen puoli on se, että illat ja viikonloput saadaankin sitten juosta hoitamassa asioita. Se ei ole vallan mukavaa puuhaa lasten kanssa, ilta toisensa perään. Onneksi Pasin työt alkoivat, sillä se rauhoitti ainakin meidän päivät (sori Pasi!).

Myöhäiseksi meni taas.

Kuten aikaisemmin kirjoittelinkin, suurin ja tärkein asia meille oli asunnon ja Miksun koulun järjestyminen. Loppujen lopuksi tämä kaikki muu on vaan operatiivista roinaa, mutta se ei vaan millään ota loppuakseen. Asuntopaperit on kunnossa, muuttamaan päästään tämän viikon lopulla ja Miksun kouluunilmoittautumislappuset täyttelin ja lähettelin tällä viikolla (samalla opettelin kirjoittamaan sekkejä, on muuten todella kivikautinen systeemi täällä). Ensimmäisen parin viikon aikana saimme hoidettua molemmille myös pankkitilit, kännykät ja liittymät (se olikin yllättävän hankala juttu, täällä kun ei juurikaan tunneta muita kuin kahden vuoden kytkyjä), Nupulle rattaat ja syöttötuolin sekä kesävaatetta koko porukalle sun muuta pientä tarpeellista, mitä jokapäiväisessä elämässä tarvitsee. Nyt alkaa myös autoasia olla jo hoidossa (ainakin toinen niistä), ja tänään valitsimme tulevaan kotiin kalusteet, joten voiton puolella ollaan toivottavasti.

Koko ajan eteen tupsahtaa kuitenkin uusia juttuja: seuraavaksi pitää järjestää vakutuukset, hankkia lapsille turvaistuimet, tehdä vihdoinkin muuttoilmoitus ja postin kääntö, tilata uuteen kotiin sähköt ja nettiliittymä ja niin edelleen. Ajokorttkin pitäisi ajaa. Sosiaaliturvatunnusta en onneksi tarvitse, jos ja kun en täällä aio työskennellä. Pasilta sellainen löytyy jo ennestään, hän kun on asunut täällä aiemminkin. Perjantaina pääsemme vihdoinkin muuttamaan, mutta se tarkoittaa myös sitä, että kotiin pitää hankkia kalusteiden lisäksi kaikki muu tarpeellinen: petivaatteet, pyyhkeet, astiat ja keittiövälineet, verhot, siivoustarvikkeet... Heti huomenna pitää kuitenkin ensisijaisesti hakea lapsille turvaistuimet ja autoon navigaattori, ne kun lähtevät kohta vuokra-auton mukana. Syödään sitten vaikka paperilautasilta viikonloppu.

Kaikesta kiireestä huolimatta tykkäämme olostamme täällä todella - ja ihan itse ollaan soppamme keitettykin. Telkkari kyllä on pysynyt kiinni koko lähes neljän viikon hotelliasumisen ajan, kun aina on tärkeämpääkin tekemistä (kuten kirjoitella kuulumisia blogiin ;-)) Ja jos oikein hyvin käy, saamme jostain viikonlopuksi kalusteet patiollekin ja pääsemme viettämään juhannusta omalle pihalle - melkein veden äärellekin, jos suihkulähteet lasketaan, sillä niitähän täällä riittää. Hyvää juhannusta siis myös sinne!

Pari muutakin on lähtenyt asioille.

Happy Father's Day!

Pasilla kävi tuuri: jenkeissä vietetään isänpäivää kesäkuun kolmantena sunnuntaina, joten hän saa tämän vuoden isänpäiväannoksen tuplana. Miksu oli asiasta innoissaan, koska nyt todella päästäisiin yllättämään isi, joka ei millään osaisi odottaa isänpäivää tähän aikaan vuodesta.

Asiaan valmistauduttiin huolella (ja salaa) vierailemalla paikallisten ruokakauppojen herkku- ja hedelmäosastoilla. Miksu mietti illalla, miten saisimme isin nukkumaan aamulla mahdollisimman pitkään. Hän pyysi minua valvottamaan Pasia illalla ja laittamaan vielä herätyskellon keskellä yötä soimaan. Pasi sitten aamulla ihmetteli suureen ääneen, miksi ihmeessä kello soitti keskellä yötä, ja Miksulla oli hauskaa.

Valmiina juhlaan! Kakku oli niin pieni, että suomenkielinen onnentoivotus oli siihen juuri sopiva.
Juhlan kunniaksi tarjolla myös mansikoita, suukkoja - ja salmiakkia.

Isänpäivä 2012 (osa I)

Herkkuaamupalan (hotellin aamiaisbuffet auttoi) jälkeen isi sai lahjan, jossa tylsien aikuisten juttujen lisäksi oli vihje päivän ohjelmasta: legorakennussarja! Päivän kohteena oli siis kauan odotettu Legoland. Siellä vierähti useampi tunti ihan helposti, vaikka paikka ei suuren suuri ollutkaan. Miksulle hankittiin vuoden passi Legolandiin ja Sea Lifeen, koska arvatenkin niissä tulee jatkossakin käytyä. Nuppu ehti ennen päikkäreitä tutustua Dublo Village -vauvalegomaailmaan, ja nukahti sitten melkein pariksi tunniksi rattaisiin. Se tyttö on oppinut nukkumaan vaikka minkälaisessa metelissä. Miksu jatkoi puuhia legonrakennuskurssilla, legokarusellihärvelissä sekä Racers-kilpureita rakentamalla. Tutustuimme tietysti myös minimaahan, jossa oli paljon Kansas Cityn tuttuja maamerkkejä tärkeistä rakennuksista urheilustadioneihin.

Dublo Village, jossa Nuppukin pääsi Miksun kanssa liukumäkeen.

Välipala ja taukojumppaa. (Lelukin rattaissa olisi ollut... onneksi tyttö ei vielä kävele.)

Merlinin karuselli, tornin rakennusta ja Lego Building Academy.

Tässä sai aiheuttaa maanjäristyksiä ja testata rakennusten kestävyyttä.

Lego Racers - ensin rakennetaan ja sitten kisataan!

                  City Hall - jotain hässäkkää isin työpaikalla?                                              Country Club Plaza     

Kansas City by Night.

Legolandin jälkeen ajoimme vielä Plazalle syöttämään isin. Plazan alkupään Cheesecake Factory kuulosti lupaavalta ja osoittautuikin oikein hyväksi paikaksi. Sinnekin siis pitää päästä uudestaan, sillä kymmenien juustokakkujen listalta ehdittiin maista vasta yhtä.

The Cheesecake Factory, Caramel Pecan Turtle Cheesecake ja Nupun ilme juustokakun maistamisen jälkeen.

Mmm!

                                                High five!                                                                       Tyytyväiset isänpäivän viettäjät.

Loose Park & Spray Park

Loose Parkin leikkipuisto.

Kuluneella viikolla oltiin kolmena päivänä ulkoilemassa Loose Parkin leikkipuistossa. Loose Park sijaitsee Plazan takana joen toisella puolen, viitisen mailia hotellilta etelään. Leikkipuiston lähellä on myös pieni vesileikkialue, Spray Park. Miksu olisi viihtynyt niissä tuntikausia, ja saikin leikkiä rauhassa, kun Nuppu nukkui päikkäreitään. Aurinko porottaa täällä niin kuumasti, että ihoa saa todella suojata. Ylisuuri Angry Birds -paita osoittautuikin siinä mielessä ihan hyväksi valinnaksi. Nuppukin heräsi ihmettelemään roiskeita, mutta taisi sittenkin enemmän tykätä keinumisesta.

Vaihdoin Nupulle oikein pitkät housut konttaamista varten,
mutta maa taisi tuntua niin oudolta,
ettei hän sitten lähtenytkään liikkeelle.

            Keinuminen on...                                           ...niin kivaa...                                     ...että hattukin lentää päästä!

Matkalla Spray Parkiin on ruusupuutarha.

Päikkärit välillä.

Spray Park.

Nassupesu!

Hereillä taas!

Nuppukin pääsi kokeilemaan suihkulähteitä.

Car Chase

Auto pitäisi hankkia. Kaksikin aika pian. Hotelliasuminen ja sen myötä mukava shuttle-palvelu loppuu ensi viikolla ja vuokra-autokin pitäisi piakkoin palauttaa. Asunnon löytymisen jälkeen ollaankin melkein kaikki illat jahdattu autoa. Mahdoinkohan viikko sitten hehkuttaa täällä, että nyt loppuu juokseminen? Little did I know...

Äkkikseltään voisi kuvitella, että auton hankkiminen on helppo nakki. Vähintäänkin perheen miespuolisten luulisi olevan innoissaan, kun pääsee autokaupoille, oikein kaksin kappalein. Väärä luulo. Kyllähän täältä autoja löytyy vaikka minkälaisia, oikein kivojakin. Mutta kun rajaa pois sellaiset merkit ja mallit, joita ei Suomeen tuoda (huoltojen ja varaosien saatavuuden takia), supistuu valikoima muutamaan prosenttiin. Siihen vielä päälle vähän henkilökohtaisia mieltymyksiä, budjettirajoitteita sekä autoverolainsäädäntöä, niin voi jo alkaa kasvattaa harmaita hiuksia. (Täällä ei juurikaan panna painoa auton kulutukselle tai CO2-päästölukemille, mitkä kuitenkin suoraan vaikuttavat auton vienti- ja käyttöhintaan Suomessa.)

Luulenpa, että Pasi on saanut autokaupoista tarpeekseen hyvinkin muutamaksi vuodeksi, hän kun on tälläkin viikolla kierrellyt autokaupoissa useamman illan, ja tänään taas oikein koko perheen kanssa. On muuten vihoviimeistä hommaa kärrätä lapsia tuolla 35 asteen helteessä pitkin jättimäisiä parkkipaikkoja. Niin että alkaisi pikkuhiljaa riittää moinen harraste. Mulle alkaa kohta kelvata mikä tahansa kärry, jossa on neljä pyörää. Ensi viikon lopulla huomioidaan jo kolmipyöräisetkin.

Kotimatkalla.

Making New Friends

Suomesta kaipaamme lähinnä perhettä, kissaa, ystäviä ja salmiakkia. Salmiakkia pakkasin mukaan pussitolkulla ja Skypellä yritetään paikata kontaktivajetta Suomen suuntaan, mutta silti sitä kaipaa sosiaalista elämää ihan livenäkin. Onkin ollut todella kiva saada ystäviä myös täältä. Olen vaihtanut sähköposteja kevään mittaan suomalaisen Annin kanssa, ja tapasimme perheinemme heti ensimmäisenä päivänä tänne tultuamme - Jack Stack -barbequeravintolassa, kuinkas muuten. Annin mies S on amerikkalaista alkuperää, mutta viime vuosien aikana melkoisen Suomi-koulun käynyt ja läpäissyt - hän on jopa asunut Suomessa pari vuotta. Meille on ollut iso ilo saada tuttuja myös täältä, jo ennen lähtöä mieltä kevensi kummasti, kun voi jutella jonkun täkäläisen kanssa. Ihan käytännön asioissa apu on ollut korvaamatonta, kun voi kysellä kaikkea hyvistä kaupoista lastenlääkäreihin ja bbq-ruokalistan tulkitsemiseen.

Kansas City on grillaamisen mekka, sen olemme oppineet jo tässä lyhyessä ajassa täällä. Paikallisilla taitaa virrata suonissa ainakin tippanen barbeque-kastiketta, sen verran kunnianhimoisesti - mutta samalla rennosti - puuhaan täällä suhtaudutaan. Olikin ihan poikkeuksellisen kivaa saada kyläkutsu Annin ja S:n luokse lauantai-illaksi ja vieläpä grillaamaan.

Lauantain juoksimme jälleen kerran koko päivän asioilla, metsästämässä puuttuvia tavaroita sekä autoa etsimässä. Illansuussa olimmekin jo aika näännyksissä, kun kaarsimme Annin ja S:n kotipihaan. Oli ihanaa päästä rentoutumaan ja nauttimaan aurinkoisesta illasta. Ilta oli mitä mainioin, ja kuten hauskat illat aina, sekin päättyi ihan liian pian (vaikka meillä myöhään menikin). S:n grillaamat hampurilaset pesivät 10 - 0 kotipuolessa paistetut, ja saimme muutaman hyvän grillausvinkin (pitääpä testata kuinka onnistuu, kun päästään hotellista omaan kotiin). Annin tekemä salaatti ei kuitenkaan jäänyt kakkoseksi: Miksu risti sen heti "maailman parhaaksi" ja kyseli jo ruokapöydässä, voidaanko heti kotimatkalla käydä ostamassa vastaavat ainekset, että varmasti saataisiin sunnuntainakin sitä lisää. Sokerina pohjalla isäntäväellä oli vielä kissoja ja koira, joita saimme rapsutella. Omaa Minni-kissaa kun on täällä välillä aika kova ikävä. Miksu kyllä muistaa edelleenkin aina mainita Minnin meidän perheenjäseneksi, vaikka se nyt etäjäsen onkin.

Kotimatkalla kiltti poliisitäti pysäytti meidät ja neuvoi miten autoon laitetaan ajovalot päälle, Pasi kun ajeli pelkät parkit päällä. Selvisipä sitten samalla sekin, että kaipa suomalainen ajokortti riittää täällä ajoluvaksi ainakin toistaiseksi.

Maailman paras salaatti

Cantaloupemelonia

.

Vesimelonia

.

Viinirypäleitä

.

Ananasta

.

Mansikoita

.

Karhunvadelmia

...

Paloittele, sekoita ja 

nauti hyvässä seurassa!

S grillaa, Miksu ottaa oppia. Taustalla Nuppukin osallistuu.

Maistuisko?

Miksu chillaa - huomaa tölkki ja cooleri; isojen
poikien varusteita, joista hän taisi olla aika ylpeä. 

Kissa-ikävänkarkoittaja Lumi.

"Maailman paras salaatti"

Koirakamu Usva.

Kaleidoscope

Perjantai alkoi jännästi, kun Miksun englanninopettaja tuli kylään meille tänne hotellille. Saimme Blue Valleyn koulupiirin edustajalta suosituksen opettajasta, jolle sopi aloittaa enkuntunnit Miksun kanssa jo nyt kesällä. Mary osoittautui sydämelliseksi naiseksi ja varsin pätevän oloiseksi opettajaksi. Ensimmäisen oppitunnin saimme heti tavatessa: hän toi meille Kansasin nimikkokukkia, auringonkukkia. Täytyy kyllä nostaa hattua naiselle, joka työkseen opettaa täysin englantia taitamattomia lapsia puhumaan. Haaste on aikamoinen, mutta on kuulemma myös hyvin palkitsevaa huomata, kuinka kieli alkaa pikku hiljaa tarttua ja kun lapsen kanssa pystyy kommunikoimaan kunnolla. Tunnin tutustumisen jälkeen sovimme opiskelun aloittamisesta reilun viikon päästä, kun hänellä seuraavaksi on aikaa. Siihen saakka Miksu saa harjoitella englantia nettitehtävien parissa. Ensimmäisinä päivinä täällä Miksun kielitaito rajoittui siihen, että hän osasi laskea kymmeneen, tilata maitoa ravintolassa ja sanoa kiitos. Nyt on matkaan tarttunut jo muutamia fraaseja; hän osaa kertoa kysyttäessä nimensä ja ikänsä sekä vastailla ja huikkailla itsekin kaikenlaisia tervehdyksiä heipoista hyvänyöntoivotuksiin.

Kansas - The Sunflower State.

Lounaalla Pasi tuli hotellille tuomaan auton takaboksiin unohtuneet rattaat ja heitti töihin mennssään meidät taas Crown Centerille. Olin kuullut, että siellä on kortti- ja lahjatavarafirma Hallmarkin ylläpitämä askartelupaja, Kaleidoscope nimeltään, ja ajattelimme poiketa siellä. Hallmark on Kansas Citystä lähtöisin oleva jättiyritys, jolla on lonkeroita maailman joka kolkassa. Hallmarkiin törmää täällä kaikkialla, ja yllättävän monessa käänteessä tulee esiin sen merkitys koko täkäläiselle yhteisölle. Yritys sai alkunsa yli sata vuotta sitten, kun Hallin veljekset aloittivat Kansas Cityssä korttikaupan, ja se on pysynyt tiukasti perheyrityksenä läpi vuosikymmenten.

Ennen Kaleidoscopea kävimme lounaalla, tällä kertaa värikynäfirma Crayolan (osa Hallmarkia muuten) kahvilassa, jossa ruokalistakin on ryhmitelty eri värien mukaan. Annoksia odotellessa Miksu väritteli omaa ruokailualustaansa. Täällä on vähän joka ravintolassa tapana, että (lasten) menu on kertakäyttöinen värityskuva, jonka mukana tulee muutama väriliitu - Crayolan tietysti, kuinkas muuten. Crayola Cafen manageri kuuli tarjoilijalta meidän olevan Suomesta ja tuli juttusille kanssamme pitkäksi aikaa. Hän osoittautui varsinaiseksi Suomi-faniksi, joka aloittaa päivänsä aina Presidentti-kahvilla ja syö sujuvasti salmiakkia, jopa Turkinpippureita. Suomi-innostuksen ja Pauligin kahvitoimitusten takana on joukko suomalaisia ystäviä, joista ainakin osa on kahvilassa aikoinaan työskennelleitä opiskelijoita. Tällä hetkellä ei kuitenkaan suomalaisia siellä ole. Mies tunsi jonkin verran Helsinkiä, olipa käynyt siellä yliopistolla luennoimassakin, ja tiesi myös Turun sijainnin suunnilleen. Meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi uudelleen, suomalaiset kun kuulemma ovat aivan erityisen tervetulleita.

Väritystä Crayola Cafessa.

Kaleidoscopeen menossa - jotain jännää on luvassa!

Vatsat täynnä suunnistimme lopulta Kaleidoscopeen, jossa olikin askartelusessio juuri alkamassa. Paikka on ilmainen (taas yksi maksuton ja kiva lasten aktiviteetti!), mutta lippu piti silti jonottaa, sillä tilaan päästettiin vain nelisenkymmentä henkilöä kerrallaan vajaaksi tunniksi askartelemaan. Jo odotustila oli mielikuvitusta kutkuttava, mutta kun ovet Kaleidoscopeen aukenivat, olimme silmät ymmyrkäisinä ihmetyksestä. Olin odottanut loisteputkien alla olevia pitkiä pöytiä papereineen ja väriliituineen, mutta tämä oli jotain aivan muuta. Tilan jokainen neliösentti oli maalattu, muokattu ja koristeltu mitä mielikuvituksellisemmilla jutuilla. Ovensuussa oli jättiläisvalas, jonka vatsaan pääsi tekemään äänitaideteoksia, katosta roikkui kaloja, erikoisen muotoiset pylväät oli koristeltu sadoin pyörein pikku peilein, keskellä huonetta oli jättimäinen hyönteinen, jonka selässä istui prinssi ja niin edelleen. Kaikkialla oli jotain jännää katsottavaa, tutkittavaa ja askarreltavaa.

Valas ja muita kaloja. Valaan vatsassa sai säveltää musiikkia.

Miksu oli aivan haltioissaan. Hän säntäili ensimmäiset viisi minuuttia sinne tänne kokeilemassa kaikkea, malttamatta pysähtyä mihinkään - ei varsinkaan askartelemaan. Tilassa oli pöytiä ja erilaisia lokerikkoja täynnä askartelumateriaaleja - osa arvatenkin korttituotannosta yli jäänyttä tavaraa, osa varta vasten tänne tehtyä. Oli kimaltavia nauhoja, erimuotoisia konfetti-tyyppisiä kartonkikuvioita, numeroita, kirjaimia, pieniä kuvia ja niin edelleen. Kävijät saivat ottaa paperipussin, johon voi kerätä tarvittavia materiaaleja ja lopuksi sitten valmiit taideteokset. Kun Miksu lopulta malttoi pysähtyä, hän teki ensin kartongille piirustuksen, jonka sitten syötti palapelikoneeseen ja väänsi pyörästä, jolloin piirustus tulikin ulos palapelinä. (Tällä koneella hän aikoo ensi kerralla tehdä mammalle salaisen viestin, joka ratkeaa vasta koottuna.) Vesiväripisteessä jännintä taisi olla kone, joka kuivatti maalaukset - tai sitten jättimäiseltä kärpäseltä näyttävä allas- ja hanasysteemi. Omasta mielestäni pisteet sai vesiväripaikkaa hoitanut nainen, joka oli koko päivän pyörinyt väistelemässä vesivärisiveltimiä ja siivoamassa kymmenien ja taas kymmenien lasten jälkiä, valkoinen paita edelleen valkoisena.

Tässä valmistuu itsetehty palapeli.

Vesivärimaalausta. Alhaalla vasemmalla vesipiste.

Nuppukin osallistuu.

Vessahätäkin yllätti kesken askartelun, ja sekös vasta hauskaa oli: käsienpesuallas olikin suihkulähde, käsipyyhkeitä annostelivat koira sekä ukko ja juoma-automaattina oli sammakkolampi. Kolme varttia Kaleidoscopessa kului aivan liian nopeasti, itse asiassa tällä ensimmäisellä kerralla aika olisi kulunut helposti itse paikan ihmettelyyn, ilman yhtään askartelua. Nuppu puolestaan nukkui koko vierailun ajan, vaikka olisi varmasti tykännyt katsella paikan visuaalista ilotulitusta. Tämäkin kohde meni siis ehdottomasti uudelleen vierailtavien listalle. Kaleidoscopen jälkeen kävimme vielä viereisessä Hallmark Visitor Centerissä, jossa esiteltiin yhtiön historiaa koko sadan vuoden ajalta. Itse olin aika vaikuttunut yrityksen tarinasta sekä erityisesti siitä, kuinka yhtiö on kasvanut yhdessä kaupungin kanssa ja sen historia on kietoutunut yhteen työntekijöiden ja muiden sidosryhmien kanssa jo useampien sukupolvien ajan. Tämä näkyy siellä täällä kaupungissa, ei ainoastaan Hallmarkin tiloissa ja virallisessa mantrassa. Yhteiskuntavastuuta yritys on toteuttanut jo ennen kuin koko sanaa oli keksitty, siitä yhtenä osoituksena koko Crown Centerin alue ja sen pienenä osana lasten paratiisi Kaleidoscope. Miksulle suurin oivallus taisi olla se, että joku voi tosiaan työkseen piirrellä kortteja tai luoda pienoispatsaita, joista sitten tehdään keräilyesineitä Batmanista Helinä-keijuun.

Käsienpesusuihkulähde, käsipyyheukot ja juoma/sammakkoallas.

Hallmark Visitor Centressä.

Visitor Centrestä poistuessamme saimme mukaan Hallmarkin lahjan, "All the Ways I Love You" -kirjan. Se on äänitettävä, eli jokaisen aukeaman voi lukea ääneen ja kirja toistaa sen sitten sivuja käännellessä. Se olikin kätevää, sillä kirja on englanninkielinen, mutta kun käänsin sen Miksulle, hän äänitti siitä aukeama kerrallaan suomenkielisen version Nuppua varten. Aika suloista on seurata sisarusten kirjanlukua, kun isompi yrittää lukea kirjaa ja pienempi syödä sitä. Illalla isi sai jälleen yhteenvedon meidän päivästä, ja Miksu oli (taas kerran) sitä mieltä, että juuri tämä oli tähän asti parasta Kansas Cityssä. Hän myös tiivisti koko Kaleidoscopen mielestäni varsin hyvin:

"Isi, mikään siellä ei ollut tavallista!"

All the Ways I Love You.