Some Opportunities: A Very Happy Thanksgiving

Kiitospäivää vietetään Pohjois-Amerikassa marraskuun neljäntenä torstaina. Sen varhaisimmat juuret juontavat ikiaikaisiin sadonkorjuujuhliin, ja kuten monilla muillakin pyhillä, kiitospäivällä on myös uskonnolinen taustansa - tosin ne pyhät eivät olleet syömistä, vaan paastoa ja rukoilemista varten. Paastosta onkin sittemmin tehty melkoinen täyskäännös kohti amerikkalaisempaa kiitospäivää, sillä nykyään pääasia - tai ainakin yksi tärkeimmistä - taitaa olla juurikin syöminen.

Amerikkalaisen Thanksgivingin alkuna pidetään 1620-luvun alussa Englannin Plymouthista Mayflower-laivalla saapuineiden uudisasukkaiden ja Wampanoag-intiaanien yhteistä sadonkorjuujuhlaa. Laivamatka ja sitä seurannut ensimmäinen talvi olivat pienelle siirtokunnalle äärimmäisen rankkoja, mutta ystävällismielisten alkuperäisasukkaiden avustuksella he saivat maissinsa kasvamaan ja oppivat muutenkin uuden elämän aakkoset täkäläisessä Plymouthissa, Massachusettsissa. Esimmäistä uudella mantereella kasvatettua satoa juhlistettiin sitten yhdessä intiaanien ja uudisasukkaiden kesken. Ystävyys ja yhteisetyö kesti vuosikymmeniä ja se onkin yksi harvoista rauhanomaisen rinnakkaiselon esimerkeistä alkuperäiskansojen ja uudisasukkaiden välillä.

On ollut mielenkiintoista päästä seuraamaan kiitospäivän juttuja Amerikasta käsin, sillä se on täkäläisistä juhlapäivistä sellainen, jota Suomessa ei juhlita lainkaan. Toki kiitospäivän pääpiirteet ovat tuttuja leffoista ja tv-sarjoista - kukapa ei muistaisi Joeya tai Monicaa kalkkuna päässä. Yksityiskohdat ovat kuitenkin olleet ainakin itselläni hämärän peitossa. Niistäkin olen nyt saanut kivasti tietoa, kun Miksu on kantanut koulusta varsin paljon Pilgrims & Indians -aiheisia tehtäviä. Ja yllätys yllätys, kaupoissakin Thanksgivingin lähestymisen on huomannut. Täällä syksyn katkaisee useampikin juhlapyhä, sillä vasta hetki sitten korjattiin Halloween-koristeita ja Thanksgivingin jälkeen onkin jo pian joulu. Itse asiassa juuri kiitospäivän viikonloppu on monessa paikassa myös jouluvalojen sytyttämisen aikaa.

Thanksgiving on vahvasti perhejuhla ja sitä vietetään nimenomaan kotona ruokapöydän ääressä, ei niinkään ravintoloissa. Siksi olikin todella mukavaa saada kutsu Miksun luokkakaverin perheen luo Thanksgivingiä viettämään. Joseph on yksi Miksun parhaista kavereista ja mukana myös ESOL-kieliohjelmassa. Joseph on adoptoitu Kiinasta viime keväänä, mutta hän puhuu englantia jo todella sujuvasti - äidin mukaan kolme koko ajan pulisevaa isosiskoa ovat kovasti auttaneet asiassa. Minun mielestäni on aina mukava päästä seuraamaan miten Miksu on omien kavereidensa kanssa, siitä kun parhaiten näkee sitä hänenkin kielitaitoaan.

Veimme tuliaisiksi viiniä, kukkia ja pikkuherkkuja, sillä en osannut mitenkään osallistua kiitospäivän herkkujen valmistamiseen. Pääosassa on kalkkuna ja sen kanssa tarjottava dressing tai stuffing eli leivänmuruista tehty mausteinen täyte, mikä muuten on oikein herkullista. Kalkkunan lisäksi tarjolla oli myös paistia, ja lisukkeina tarjottiin perunamuhennosta, bataattimuhennosta, erilaisia kasviksia, karpalokastiketta ja salaatteja. Ruokaa oli vähintääkin kuin suomalaisessa joulupöydässä, vaikka tätä juhlaa vietetään vain yhden päivän ajan. Perinteinen kiitospäivän jälkiruoka on sadonkorjuuaikana muutenkin suosittu kurpitsapiirakka, mikä myös on todella hyvää, vähän porkkanakakun makuista. Itse en ole suuri jouluruokien ystävä, joten täytyy sanoa, että perinteisiin jouluruokiin verrattuna Thanksgiving veti kyllä selvästi pidemmän korren.

Pelkästään syömistä kiitospäivän vietto ei kuitenkaan ollut. Aluksi illan emäntä luki kappaleen ensimmäisen kiitospäivän vietosta, minkä jälkeen jokainen sai kertoa, mistä on kiitollinen. Perhe, koti ja terveys nousevat varmasti kaikkien listalla korkealle, mutta niillä on ihan erityinen merkitys perheessä, jossa kaikki lapset ovat tulleet Kiinasta. Näiden juhallisempien asioiden lisäksi lapset muistivat toki olla kiitollisia ihan arkisistakin jutuista, kuten paikallisten urheilusankareiden menestyksestä. Meidän perheessä päällimmäisenä mielessä taisi olla Pasin saapuminen kotiin pitkän työmatkailun päätteeksi, ja tulihan se isi sieltä vielä ennen kuin ehdimme edes kotiin lähteä. Lapset olivat onnesta ihan sekaisin, kova ikävä oli selvästi ollut puolin ja toisin. Piiitkän kaavan ruokailun jälkeen me aikuiset istuimme höpöttämässä, mutta lapsilla oli vielä energiaa pelata Wiin urheilupelejä. Tällainen oli meidän - ja Josephin - ensimmäinen kiitospäivä. Vähän suunnittelimme jo, että voisimme ensi vuonna juhlistaa sitä ihan perheen kesken ja muistella tätä vuotta. Kalkkunanpaiston jätän kyllä suosiolla väliin, mutta pumpkin pien voisin opetella itsekin tekemään.