Almost a Year

Huomenna on Nupun yksivuotissyntymäpäivä. Se on meille aivan erityisen tärkeä, sillä ensimmäisinä viikkoina mikään ei ollut itsestään selvää. Pieni tyttösemme syntyi vuosi sitten, kaksi päivää lasketun ajan jälkeen. Itse kyllä ehdin ainakin kuukauden verran ajatella ja lopulta toivoakin, että vauva voisi syntyä "koska tahansa". Ne viimeiset päivät olivatkin sitten todella pitkiä, mutta vihdoin saimme tyttömme syliin.

Tutustumista. 

Miksu oli alusta asti pikkusiskosta todella innoissaan ja huolehti hänestä hienosti. Ehdimme kuitenkin nauttia kotielämästä vain viikon, kunnes Nuppu joutui uudelleen sairaalaan. Hänellä oli ongelmia hengityksen kanssa, se oli kovin tiheää ja ihollekin ilmestyi outoja oireita. Ajoin terveydenhoitajan kehotuksesta eräänä iltana lasten polille Nuppua näyttämään, niin kuin silloin luulin, mutta jouduimmekin saman tien sisälle. Nuppu sai katetrin päähänsä ja jäi osastolle tiputukseen. Sain onneksi myös itse jäädä sairaalaan ja sain jopa varasängyn Nupun sängyn viereen. Vauvan sänkyä ei tosin käytetty muuhun kuin seurantalaitteiden säilytykseen, sillä halusin pitää vauvani vieressäni. Reilun metrin pituinen letku ei paljon liikkumistilaa antanutkaan.

Miksu seuraa.

Nuppua tutkittiin osastolla monin tavoin. Labrakokeet tulivat yksi toisensa jälkeen negatiivisina takaisin  ja infektioepäilyt osoittautuivat turhiksi tai ainakin vääriksi arvauksiksi. Röntgenissä kuvattiin sydän ja keuhkot, ultralla tutkittiin sisäelimet ja verisuonia; kaikki onneksi kunnossa. Hapettuminen vaan ei ollut normaalia ja tyttö oli koko ajan kiinni happisaturaatiomittarissa, jonka hälyttäessä annettiin lisähappea. Aluksi jokaista hälytystä pelästyi (niitä tuli aika usein), mutta lopulta niihinkin tottui. Öisin torkuin happimaski vieressä, jotta se varmasti löytyisi tarvittaessa nopeasti.

Vietimme lopulta viikon lasten infektio-osastolla, eristyksessä kahden oven takana. Vieraita sai sentään käydä ja onneksi kävikin usein, oli se sen verran rankkaa. En oikein raskinut poistua huoneesta muuta kuin suihkuun muutamaa kerrosta ylemmäs. Viikon loppupuolella kävin kerran pikaisesti TYKSin vieressä olevassa kaupassa. Oli ihan juhlaa valita kaupasta itse ruokaa, kun muuten olin kotiväen toimittaman ruuan varassa (isin sienikastike oli ihan pelastus yhtenä iltana). Toisen kerran äitini hätisteli meidät Pasin kanssa ulos kävelylle. Kävelimme kampuksella varmaan reilun tunnin, pysähdyttiin jätskillekin. Oli ihan epätodellinen olo olla ulkona ja pois vauvan luota.

Isin tyttö.

Päällisin puolin Nuppu oli tyytyväisen ja hyvävointisen näköinen vauva. Se oli vähän pelottavaakin, sillä happitason laskua ei hänestä mitenkään päälle päin nähnyt. Inhottavinta oli se, että se tapahtui useimmiten syvässä unessa, juuri kun hän näytti nukkuvan rauhallisimmillaan. Aluksi yritin seurata tyttöä koko ajan, mutta eihän siitä mitään tullut. Onneksi pystyin lopettamaan sen ajoissa; muuten olisin ollut itsekin pian osastolla - ihan toisella tosin. Loppujen lopuksi happisaturaatiomittari oli suuri helpotus; se vahti vauvaani puolestani ja hälytti, kun piti reagoida.

Moikka!

Mitään suurta, akuuttia hätää ei missään vaiheessa kai ollut, mutta aikamoista huolta ilmassa kuitenkin. Muutaman päivän jälkeen ottamatta oli vielä sydänsähkökäyrä, ja sitä jännitin todella. Keuhkoista oli jo sanottu, että ne näyttivät röntgenkuvan perusteella olevan kunnossa. Pelkäsin, että sydämestä löytyy jotain vikaa; jossainhan sen vian täytyy olla, jos veri ei hapetu. Enimmäkseen olin sairaalassa ihan hyvällä mielellä, mutta synkimpänä hetkenä olin ihan varma, ettemme koskaan saisi tyttöä terveenä kotiin. Muistan tuolloin toivoneeni, että voisin kurkata vuoden päähän ja nähdä meidän viettävän synttäreitä yhdessä. Se tuntui silloin niin kaukaiselta.

Yhtenä iltana puoli kymmenen aikaan, paria päivää suunniteltua aikaisemmin, huoneeseen tuli naislääkäri tutkimuskärryjen kanssa. EKG-laite oli kuulemma ollut vapaana, joten hän oli tullut tekemään tutkimusta heti. Oli ihanaa, että se tuli eteen niin nopeasti ja yllättäen, etten ehtinyt sitä sen enempää pelätä. Silti se oli pitkä puolituntinen, kuten muutkin tutkimukset. Lääkäri oli ihana ja kertoi koko ajan havainnoistaan, kaikki oli kuulemma kunnossa. Lähipäivinä happitason laskut harvenivat ja yleinen hapettuminen koheni, joten viikon päästä pääsimme kotiin. Lähtöpäivänäkin laitteet vielä huusivat moneen otteeseen ja lisähappea tarvittiin, mutta pääsimme kuitenkin. Itseäni pelotti lähteä kotiin ilman turvallisia laitteita. Mistä kotona tietäisimme, jos happitaso laskee taas vaarallisen alas? Sitä kun ei vauvasta päältä nähnyt. Meille kuitenkin vakuutettiin, että kotiutuminen olisi turvallista. Pelkäsin myös sitä, etten itse uskaltaisi nukkua, vaan tuijottaisin vauvaa vuorokaudet ympäriinsä. Pakotin itseni lopettamaan sellaiset aikomukset alkuunsa ja osasinkin heti nukkua hyvin - aika rankka viikko kun oli takana.

Kotona taas - vihdoinkin!

Oli ihanaa olla kotona koko perheen kanssa ja jatkaa tutustumista uuteen tulokkaaseen. Nuppu taas oli sairaalassaoloaikana tottunut siihen, että äiti oli vieressä ihan koko ajan. Sairaalassa kun  ei ollut muuta paikkaa kuin se sänky ja tyttökin vielä metrin, puolentoista piuhassa kiinni. Siitä symbioosista ollaan sitten pikkuhiljaa molemmat kasvettu vuoden mittaan.

Nuppu ja kaverukset PööPöö, Pupu, Ninna ja Elli Apina.

Keuhkojen magneettikuvauksessa selvisi muutaman viikon päästä, että jotain varjostumaa keuhkojen kärjissä näkyy. Se, mitä se oikein oli, jäi lopulta hämärän peittoon. Tutkimuksia ja seurantaa jatkettiin vielä vuoden verran. TYKSistä saimme puhtaat paperit huhtikuussa, mutta täälläkin pitäisi vielä käydä kontrollissa piakkoin. Nyt tuo alkumatka tuntuu jo aika kaukaiselta, mutta tässä synttäreiden lähestyessä asiat ovat taas uudelleen nousseet mieleen. Olemme hyvin onnellisia siitä, että huomenna saamme viettää Nupun yksivuotissynttäreitä, vaikkakin täällä kaukana. Olisi ollut kiva juhlia niitä perheen kanssa, mutta paikataan sitä Skypellä heti huomenna. Ja valokuviakin lupaan laittaa meidän synttäritytöstä. Huomenna juhlitaan, ja viikonloppuna lisää!

Nuppu T. juhlii 1-vuotissynttäreitään huomenna.
(Matkoilla.)