maanantai 10. joulukuuta 2012

Guests from Finland

Heti Thanksgivingin jälkeen saimme toiseen otteeseen kovasti odotettuja vieraita. Pikkuveljeni E ja tyttöystävänsä S tulivat pariksi viikoksi meille Kansas Cityä katsastamaan. Meillä oli vauhdikas pariviikkonen, joskin jälkimmäisen viikon sairastelut vähän hidastivat tahtia. Oli kivaa kun oli vähän enemmän elämää talossa; muksutkin selvästi tykkäsivät, kun oli enemmän seuraa. Kiertelimme ostoksilla, kävimme syömässä, katselimme kaupunkia ja muutenkin olimme liikkeellä aika paljon. Me tytöt kävimme manikyyrissä ja osuivatpa Miksun partiovala sekä Bobcat Rank -merkin luovutusseremoniakin tuolle viikolle, samoin koulun luistelutapahtuma Skate Cityssä. Miksu tietysti oli koulussa päivisin, mutta ehdimme silti tehdä yhtä ja toista - tosin paljon jäi vielä tekemättäkin.

Odotetut vieraat saapuivat
mukanaan odottamattoman paljon tuliaisia.

E oli ollut sisällä ehkä viisi minuuttia,
kun Nuppu jo järjesteli hänet lukemaan kirjaa.

Skate Cityssä oli tällä kertaa Crazy Hat Party -teema.

Skate City.


Ensimmäisen kyläilyviikon lopulla Miksulle nousi kuumetta, ja hän oli koulusta pois muutaman päivän. Viikonloppuna meidän oli tarkoitus oli juhlia pikkujoulua, olipa Pasi tuonut oikein glögiäkin Suomesta. Pikkujoulusuunnitelmia lykättiin potemisen takia ja ajattelimme yhdistää ne sitten seuraavan viikon itsenäisyyspäivän juhlintaan. Lauantaina pääsimme Pasin kanssa ihan kahdestaankin ulkoilemaan, kun E ja S lupasivat laittaa lapset kotona nukkumaan. Todella harvinaista herkkua meille! Päätime mennä Plazalle toscanalaiseen Brio-ravintolaan, joka on ennenkin hyväksi havaittu. Kyllä kannatti, ruoka oli ihan taivaallista! Pasi sanoi, että siellä oli parasta pihviä, mitä hän on ikinä syönyt. Tosin se pihvi oli minun lautasellani.

Brion alkusalaatti talon tapaan ja bruschettaa.

Plaza jouluvalaistuksessa.

Tuhkimokärryt - vain prinssi puuttuu!


Ajomatkalla kaupunkiin Pasi valitteli vetämätöntä oloa ja päänsärkyä. Aavistelin pahaa ja ajoimme ravintolaan apteekin kautta. Lääkkeet pelastivat meidän illan, mutta kipeäksihän Pasikin sitten tuli, ja oikein kunnolla. Minä seurasin perässä keskiviikkona ja muutaman tunnin viiveellä myös Nuppu. Miksu oli tuolloin onneksi jo kunnossa, mutta Pasi edelleen aika kipeänä. Koska lento Suomeen oli enää kahden päivän päästä, kärräsimme Nupun saman tien lääkäriin, ja korvatulehdushan sieltä löytyi. Meillä oli ihan vastaava tilanne keväällä, kun olimme lentämässä tähän suuntaan. Silloin korvalääkäri kielsi lentämisen, ja tulomme siirtyi kahdella viikolla. Sillä kertaa se taisi olla ihan hyväksikin, koska olimme aika pulassa pakkaamisen kanssa. Nyt jos lento jäisi väliin, olisi todella hankalaa löytää korvaavia lentoja Suomeen juuri joulun alla.

Miksu pääsi Pack meetingissä opettamaan muille suomea.

Cub Scout Promise.

Upouusien Bobcat Rank -merkkien vertailua. 

Ja lopuksi popcorninmyyntikilpailun palkintojenjako...

...eli laumanjohtajan kakutus!


Lääkäri kuitenkin sanoi, että täällä ei ole tapana jättää lentämättä korvatulehduksen takia, eli maksimimäärä kipulääkkeitä vaan nassuun (sekä tässä tapauksessa myös korviin) ja koneeseen. Mietimme pitkään uskallanko lähteä yrittämään lentoa lasten kanssa. Korvakipu voi olla ilmanpaineen muuttuessa todella kovaa, ja jos se nousussa alkaa, asialle ei juuri mitään voi lennon aikana tehdä. Pahimmassa tapauksessa korva puhkeaa itseestään. Lento oli lauantaina, ja Pasi kävi Nupun kanssa uudestaan vielä perjantaina lääkärissä tilannetta katsomassa. Antibiootit olivat olleet päällä jo hetken, mutta tilanne ei ollut mihinkään muuttunut, mutta toisaalta ei myöskään pahentunut. Päätimme, että lähden lentämään lasten kanssa, ja jään sitten Chicagoon odottamaan paranemista, jos tyttö tuntuu kipuilevan lennolla. Olin lentämässä Suomeen lasten kanssa yksin, Pasi oli tulossa perässä parin viikon päästä, juuri jouluksi.


Ostoksilla.

Pampers Cruisers: vauhdin hurmaa!


Ihme kyllä E ja S eivät sairastuneet lainkaan, vaikka aika tarttuvaiselta tämä flunssa vaikutti. Meillä muilla oli kuumetta yli 39 asteen ihan useamman päivän ajan. Onneksi Pasi alkoi olla jo vähän paremmassa kunnossa silloin, kun itselleni osui pahin vaihe. Torstai-iltana menin sänkyyn kahdeksalta ja kömmin ylös perjantaina puolilta päivin. Kuumetta oli edelleen reippaasti, mutta pakko oli nousta pakkaamaan. Lentokentälle piti lähteä lauantaina aamusta, ja meille kolmelle piti pakata kaikki tavarat neljäksi viikoksi. Niin kipeä en sentään ollut, että olisin jättänyt homman Pasille (sitten meillä olisikin ollut mielenkiintoisia asuja seuraavien viikkojen ajan!). Siinä kunnossa ei kuitenkaan ajatus oikein enää juossut, joten tulos oli aika heikko minullakin. Suomessa mm. huomasin, että en ollut pakannut mukaan yhtään sukkia itselleni, mutta joulukoristeita kylläkin (jälkimmäisestä syytän kyllä Nuppua).

Meidän itsenäisyysjuhlamme kutistuivat tähän.


Lauantaiaamuna Nuppu vaikutti jo vähän paremmalta, joten oli mukavampi lähteä matkaan. Isille piti taas sanoa heipat pariksi viikoksi, mikä oli tosi kurjaa. Ei kuulemma ollut kivaa Pasinkaan palata kentältä tyhjään kotiin kaiken sen hulinan jälkeen. Me pääsimme matkaan ihan aikataulussa, tarkoitus oli lentää Helsinkiin Chicagon ja New Yorkin kautta.  E ja S olivat meidän kanssa samalla lennolla, mutta eri päässä konetta kaikilla lennoilla. Lentokentillä oli kuitenkin useampia käsipareja auttamassa, mikä helpotti suuresti. Olin varautunut korvakivun lääkitsemiseen paitsi kipulääkkeillä, myös Haribon nallekarkeilla (kyllä, niitäkin täältä joskus löytää!), ja jälkimmäiset pelastivat tilanteen nousussa ja laskussa, kun meinasi tulla itkua. Koska mahdollinen kipu tuntui olevan hoidettavissa melko helposti, jatkoimme Chicagosta New Yorkiin ja sieltä Helsinkiin asti. Ensimmäinen lento osoittautui korvakivun kannata vaikeimmaksi, vaikka helposti sekin meni, ja myöhemmillä lennoilla Nuppu jopa nukkuikin välillä nousut ja laskut. Miksukin sai nukuttua, mutta tietysti nämä nukkuivat aina eri aikaan, joten itse en ehtinyt torkkua. Unohdin matkalla ottaa omia kuumelääkkeitä, ja Helsingissä olo olikin kaiken reissaamisen jälkeen aika kurja. Maanantaina kävin Suomessa lääkärissä toteamassa itsellänikin tulehdukset sekä toisessa korvassa että poskionteloissa, kurkussa ja keuhkoputkessa. Eipä ihme, että olo oli huono.

Chicagon kenttä oli koristautunut ihan jouluiseksi.

Nukkuva lapsi. Lentokoneessa tuskin on ihanampaa näkyä.

Ja sitten se pelaava lapsi. Viihdettä lennolla riitti.


Vanhempani olivat olleet edellisenä iltana Helsingissä teatterireissulla. He olivat menneet sinne kahdella autolla ja jäivät vielä hotelliin yöksi meitä odottamaan. Nyt meillä oli siis hakijat vastassa lentoasemalla, ja se oli kyllä ihan luksusta kaiken reissaamisen jälkeen. Lapset pääsivät istuimiinsa nukkumaan ja parissa tunnissa olimme "kotona". Oli kiva tulla lumiseen Suomeen ja seuraaviksi viikoiksi olikin tiedossa paljon kivaa tekemistä ja rakkaiden ihmisten näkemistä - ja tulihan se isikin sieltä sitten jouluksi.

Enon kainalossa.