Miss You Already

Elämä täällä jatkuu vauhdikkaana ja siten myös blogin hiljaiselo. Luonnospätkiä on vaikka millä mitalla, mutta kuvapuoli (lue: tietokone) on varsin takussa (lue: tukossa), eikä aikaa tunnu ikinä olevan tarpeeksi edes yhden kirjoituksen postaamiseen. Nyt jo tiedän, että eniten tulee harmittamaan se, että ihan tavallinen arki täällä on jäänyt melko vähälle huomiolle - matkakuulumisia tulee ehkä myöhemminkin päiviteltyä, mutta eniten tulen täältä kaipaamaan ihan tavallisia juttuja.

Kuten esimerkiksi tätä iltaa. Treffasin ihania Suomi-tyttöjä tuossa meidän paikallisessa, joka on - harvinaista kyllä - ihan kävelymatkan päässä meiltä. Coach's Bar & Grillin yläkerrassa on kattoterassi, joka on kesäaikaan ihan lyömätön paikka - varsinkin nyt, kun ei vielä ole liian kuuma. Telkkareissa pyörii urheilua, tänään baseballia ja lätkää. Listalta löytyy niin hyviä wingsejä kuin siideriäkin - toinen harvinaisuus. Illalla sytytetään patiolle valot ja tulet. Ja me tytöt saatiin höpötellä rauhassa suomeksi, kenenkään muun mitään ymmärtämättä, ja vain kerran tultiin kysymään "what language do you speak?".

Parin tunnin vertaistuen jälkeen kävelin itsekseni kotiin. Baseballkentiltä kuului tuttuja ääniä, sirkat sirittivät maassa ja puussa. Ulkona on illallakin vielä ihan lämmintä, varmaan lähemmäs kolmekymmentä astetta.  Kaikki on niin tuttua, ja silti muistan edelleen ihmetellä, miten hyvä tuuri meillä onkaan käynyt, kun saadaan olla täällä. Vielä hetki.

Meidän lähtöön on enää kolmisen viikkoa aikaa, ja jo nyt on tätä paikkaa ihan järjetön ikävä. Optimistina odottelen vielä jotain elokuvamaista käännettä, että saisimmekin jatkaa täällä - odotan sitä varmaan turvatarkastukseen asti. Ja yritän nauttia joka minuutista täällä, niitä kun enää ei ole ollenkaan tarpeeksi.

Coach's  Bar & Grill.

Amerikan pesäpalloa.

Baseball- ja softballkenttiä.

Koti näkyy jo!

Tykkään kenttien iltafiiliksestä ja pelien äänistä.

Last Day of School

Torstaina 30.5. oli Miikan viimeinen koulupäivä Kansasissa. Kevät on mennyt hurjaa vauhtia, ja kerrankin kesälomaa ei oikeastaan ole edes odotettu, se kun tarkoittaa myös meidän lähtöä täältä. Alun perin koulun piti loppua 23.5., mutta joulun alla ja helmikuussa tuli muutamaan otteeseen sen verran reilusti lunta, että koulut suljettiin kaikkiaan kuutena päivänä. Miksun harmiksi olimme tuolloin aina  matkoilla - joulukuussa jo Suomessa, helmikuussa taas Karibialla. Näiden Snow Daysien eli lumipäivien takia koulun lopetustakin sitten siirrettiin viikolla.

Suomessa koulujen kevät lienee täynnä kevätjuhlavalmisteluja, retkiä ja varmaan vähän kevyempiä koulupäiviäkin. Täällä en ainakaan huomannut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Kevätretken luokka kyllä teki läheiselle maatilalle reilu viikko sitten, mutta näitä retkiä on muutenkin muutaman kerran vuodessa. Ei-englanninkielisten oppilaiden eli ESOL-oppilaiden ryhmä järjesti kuitenkin perheille illanvieton vielä viimeisellä viikolla. Siellä katseltiin oppilaiden esityksiä, syötiin pizzaa koulun ruokalassa ja olipa ulkona vielä scavenger huntkin - ukkosvaroituksesta huolimatta. 

Muita juhlallisuuksia koulun loppumiseen ei sitten liittynytkään, vaikka muuten oppilailla tuntuu kaikenlaista kekkeriä olevan vähän väliä. Pakko tunnustaa, että olisihan se ensimmäinen koulun kevätjuhla ollut kiva kokea. Suvivirsikin laulettiin viikkoa aikaisemmin, mutta mamman hautajaisissa. Tämä oli sentään Miksun ensimmäinen kouluvuosi, vaikka hän ei ekaluokkalainen koskaan ollutkaan.

Vuosi on ollut meille todella hieno ja merkityksellinen. Miksun pärjääminen sekä koulussa että kielen kanssa yleisesti mietitytti alussa paljon, mutta poika on osoittanut ne murheet kyllä täysin turhiksi. Valtakunnallisissa englannin ja matematiikan tasotesteissä hän on pärjännyt yllättävänkin hyvin, jopa oman luokkansa keskiarvoja paremmin. Juttukin luistaa englanniksi jo niin hyvin, että hän puhuu kotona meillekin välillä englantia - asia, josta olisin jopa vähän huolissani, ellemme olisi tulossa takaisin Suomeen. 

Koulun ja opettajien suhteen olemme olleet todella onnekkaita - tai tarkoituksellahan me hakeuduimme hyvään koulupiiriin, mutta en silti osannut odottaa tällaista vastaanottoa. Miksun luokanopettaja on aivan ihana nainen, joka suhtautuu todella lämpimästi pieniin oppilaisiinsa, muistaa kehua ja halailla heitä joka välissä. Oman opettajan lisäksi Miksulla on ollut oma englanninope, jonka kanssa on uutta kieltä treenattu tunti päivässä pienen ryhmän kanssa. Heitä molempia tulee kova ikävä. Miksu on saanut myös hyviä kavereita koulusta. Heidän kanssaan yhteydenpito toivottavasti jatkuu sähköpostitse - hyvää englannin harjoitusta sekin. Jos oikein hyvin käy, saattaapa joku kavereista vielä poiketa Suomessakin. Omalta osaltaan Miksu on jo päättänyt, että palaa vielä takaisin Yhdysvaltoihin ja Kansasiin - ja etsii sen oman nimikkolaattansa sieltä koulun takaa. Jos niin käy, niin lupaan silloin yrittää olla ikävästä huolimatta kannustava ja muistaa, miten hienoa on lähteä reissuun. Kunhan ei sitten vaan jää sille tielle.

ESOL-oppilaiden esitystä.

Yleisöä.

Miksu taitaa olla porukan ainoa blondi.

Scavenger hunt.

Nuppu ja isi kiipeilemässä.

Nuppukin sai oman muistivihon ja leppäkerttutarroja.

Koulubussit odottavat kyytiläisiä.

Miksun ESOL-opettaja, Mrs. Lorimer.

Nuppu pääsi sanomaan heipat kirjaston karhuherralle,
josta hän on aina kovasti tykännyt. 

Heihei-halit vielä omalle opettajalle,  Mrs. Knoxille. 

Wildcat.

Eka kouluvuosi purkissa.
Paidassa on kasvuvaraa, mutta reppu on jo ihan finaalissa. 

Heit ja kiitokset vielä bussikuskillekin,
joka huolehti Miksun joka päivä kouluun ja takaisin. 

Hienoa todistusta juhlittiin syömällä lounas ulkona - ja tietysti jälkkärijätskillä!

Vielä kerran Miksu ja Cottonwood Point Elementary.