keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Moving on: Midsummer

Perjantaina muun maailman (okei, ainakin pohjoismaalaisten) juhliessa juhannusta meidän perhe pääsi vihdoin muuttamaan hotellista omaan kotiin. Pasin piti aamupäivästä käydä vielä töissä, joten minä jäin lasten kanssa hotellille, tarkoituksena pakkailla kamoja muuttoa varten. Miksu heräsi aamulla edelleen kovin kuumeisena ja Nuppu pyöri jaloissa tutkien kaikkea mahdollista, mikä teki pakkaamisen ihan mahdottomaksi.

Kymmenen jälkeen muuttofirmasta soitettiin, että kalusteet tuotaisiin tunnin päästä asunnolle. Pasi lähti kiireen vilkkaa töistä tekemään muuttotarkastusta, mutta haki onneksi Nupun matkalle mukaan. Nupun kannalta reissu oli ilmeisen tylsä, mutta se oli ihan pakollinen liike, jotta sain sillä aikaa tavarat hotellilla kasaan. Miksu lepäili sängyssä, pelaili ja jutteli mamman kanssa Skypessä. Pasin ja Nupun tultua takaisin keräilimme vielä viimeisiä juttuja (miten sitä tavaraa voi täälläkin jo olla niin paljon?) ja lähdimme huristelemaan kohti uutta kotia. Vain puolet tavaroista mahtui autoon, vähemmän tärkeä puolikas jäi hotellin matkatavarahuoneeseen odottamaan.

Muuttopäivä ja 39,8 C.

...mutta irtosihan sieltä hymykin välillä!

Miksu juttelee mamman kanssa.

Neiti Nuppusen omaisuus pakattuna.


Uusi koti osoittautui ihanaksi, jopa vieläkin kivemmaksi kuin aiemmin näkemämme esittelyhuoneisto. Edellisen asukkaan jäljiltä asunnon kaikki seinät ja katot on maalattu, taulukoukkujen reiät fiksattu ja kokolattiamatto vaihdettu. Se on todella hieno juttu erityisesti konttausasennossa etenevän Nupun kannalta, paitsi että nyt meidän pitäisi pystyä pitämään se matto puhtaana - myös ruokapöydän alta. Parin päivän jälkeen olen yllätyksekseni huomannut, että kokolattiamatto on oikeastaan aika kiva. Se on ihanan pehmoinen ja lämmin paljaiden jalkojen alla. Lattialla tulee istuttua ja makoiltua paljon enemmän, kun se on pehmeä ja mukava (ja uusi ja puhdas - vanhan maton kanssa voisi olla toinen juttu). Nupunkin on mukava lattialla konttailla, mutta pitkät housut pitää olla jalassa, muuten tulee hiertymiä polviin. (Tämän opimme kantapään - tai polven - kautta heti tulopäivänä, kun Nuppu oli kahdessa tunnissa saanut polvensa rikki. Sitä sitten paranneltiin Compeed-laastarilla pari päivää.)

Koti.


Perjantaina Miksun kuume laski lääkkeiden ansiosta kohtuullisiin lukemiin, joten lähdimme illalla nurkan taakse paikalliseen sporttipubiin, Blue Mooseen, syömään. (Sieltä saa mainiota caesar-salaattia, hummusta ja pitaleipää, mutta ei annos sentään Blankon lammascaesarille pärjää.) Se oli meidän juhannusillallinen, ja jussin kunniaksi mukana oli vähän ruisnappeja Nupulle ja salmiakkia meille muille. Lauantaina Miksun kuume oli onneksi ohi ja jatkoimme muuttopuuhia. Iltasella kävimme taas syömässä, tällä kertaa meksikolaista. Pääsimme vähän jopa juhannustunnelmaan: kokon korvasi parkkipaikalla tuleen syttynyt pensaikko, jota palomiehet hetken päästä tulivat sammuttamaan - melkein kuin Suomessa juhannuksena! Miksusta oli jännää nähdä paloauto, hän seurasi sammutuspuuhia tarkkaan ja räpsi myös kuvia. Kun tilanne oli hallinnassa, jakoivat palomiehet yleisölle käyntikortteja. Se taitaa nyt olla Miksun uusin aarre.

Juhannusjuomaa, Suomi-pullosta totta kai!

Blue Moose.

Koko kokko.

Miksu tarkastaa piipaa-autoa.

Miksun kuvaamia yksityiskohtia paloautosta.
Näissä on varmasti jotain erityisen jännää!


Kalusteet olivat asunnossa paikalla jo perjantaina muuttaessamme, ja nekin ovat ihan kivoja. Valitsimme kaikessa mahdollisimman yksinkertaista, vaikka siellä skaalan röyhelöisemmässä ja koukeroisemmassa päässä olisi ollut enemmän valinnanvaraa. Saattaa olla, että hermot vielä menee noiden mustien tasojen ja pöytien kanssa, niissä kun näkyvät kaikki pölyt ja tahrat, ja Nuppu vielä kiipeilee tahmatassuineen huonekaluja vasten päivät pitkät. Miksun ja Nupun huoneiden lipastot oli muutossa sijoitettu väärin päin, minkä vuoksi emme vieläkään ole päässeet purkamaan kaikkia tavaroita paikoilleen. Kalusteet eivät ole mitään ikea-levyä, vaan todella painavia. Itse asiassa olisimme halunneet saada kaikki kuntoon jo viikonloppuna, joten yritimme Pasin kanssa kahdestaan niitä pariinkin otteeseen siirtää, mutta lipasto ei hievahtanutkaan. Tänään tulivat sitten kalustefirman pojat siirtämään ne oikein päin, joten nyt saadaan vaatteet ja lelutkin paikoilleen.

Miksu kotiutui noin minuutissa oven avaamisen jälkeen.
Onni on (melkein) oma koti.


Meillä syödään edelleenkin paperilautasilta eikä taloudesta löydy myöskään imuria, kunnon veistä tai leikkuulautaa, muutamia mainitakseni. Pasi totesi tänään, että viimeistään huomenna täytyy hankkia silitysrauta, etteivät kauluspaidat lopu kesken viikkoa. Perjantaina muuttokuorman tuomisen jälkeen oli vielä pakko käydä sen verran kaupassa, että saatiin kaikille sänkyihin lakanat ja Miksulle jopa peitto ja tyynykin. Nuppu-rassukalta vaan puuttui sänky, sitä kun ei ehditty hakemaan muuttotouhujen keskellä, Miksun ollessa kipeänä. Nuppu nukkuikin kaksi ensimmäistä yötä alkuyöt rattaissa (jonne hän nukahtaa hienosti, toisin kuin omaan sänkyyn) ja yöllä kerran herättyään sitten meidän vieressä. Äitipä ei sitten enää niin nukkunutkaan, sillä Nupun kanssa saa jo ihan tosissaan varoa, ettei hän putoa yöllä sängystä.

Kahden yön jäkeen olin niin sippi, että sunnuntaina se sänky sitten lopulta haettiin. Olimme jälleen kerran olleet myöhään asioilla, ja jäin kotiin laittamaan lapsia unille, kun Pasi vielä lähti sänkyä hakemaan. (Emme saaneet sitä mukaan aiemmilla reissulla, koska se ei mahdu autoon ilman penkkien kaatamista.) Nuppu nukahti viereeni sängylle ja siirsin hänet lattialla olevalle patjalle jatkamaan unia, ettei hän putoa. Sillä aikaa ruuvasimme Pasin kanssa pinnasänkyä kasaan. Kun pinnis oli valmis (yhdeltä yöllä, jee!), menin kurkkaamaan Nuppusta. Hän oli kierähtänyt patjalta alas ja jatkoi uniaan poikittain lattialla, osittain meidän sängyn alla. Sänkyostos taisi sittenkin siis olla turha, niin mukavia ovat kokolattiamatot.

Sängyssä nukkuminen on yliarvostettua.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Hotel Life

Hotelliasuminen alkaa kohta olla lopuillaan, joten voisin vihdoinkin kertoilla jotain tästä paikasta. Olemme asuneet nyt neljä viikkoa Marriott Residence Innissä Union Hillillä, lähellä KC:n keskustaa. Hotelli valittiin sillä perusteella, että siellä olisi mukavaa viettää vähän pidempikin aika, asunnonhaku kun oli tiedossa. Huoneistossa on oma pieni keittiö, olohuone (jossa takka!) ja kaksi makuuhuonetta kylppäreineen.

Hotellin sisäänajo.
Meidän huoneisto on vastaavan pikkutalon ylimmässä kerroksessa.

Respa ja vasemmalla portti uima-altaalle.

Meidän makuuhuone.

Olohuone.


Toinen makuuhuoneista, Miksun huone siis, on yläkerrassa, ja hän tykkää kovasti omasta valtakunnastaan. Aluksi ajattelimme, että portaat ovat ihan mahdottomuus Nupun kanssa pidemmällä tähtäimellä, mutta ensimmäisen viikon jälkeen hän ei ole ollut niistä liian kiinnostunut. Yksi muksahdus tosin sattui, onneksi vaan alimmalta rappuselta.

Miksun yläkerta.

Näkymä Miksun ikkunasta.


Hotelliasumisen hyviä puolia on aamupala, joka tosin alkaa maistua puulta parin viikon jälkeen. Aluksi Miksu oli ihan innoissaan muroautomaateista ja vohvelikoneesta, mutta pariin viikkoon ei olla enää vohveleita syöty. Tuoreita kasviksia sen sijaan kaipaisi, niitä kun ei aamiaisella juurikaan näy. Onneksi meillä on huoneessa oma jääkaappi, jota ollaan tankattu aina tarpeen mukaan. Muutaman kerran viikossa hotellilla on myös evening social -ilta, jolloin tarjolla on iltapalaa juomineen.

Aamupalalla (silloin kun vielä jaksettiin syödä vohveleita).

Milk, love and nothing else. No, ehkä vähän banaania kuitenkin.

Iltapalalla.


Hotellilla on myös pieni uima-allas, ja sekä Miksu että Nuppu tykkäävät uimisesta kovasti. Uiminen on myös melko varma tapa väsyttää tyttö päiväunille. Eniten hyödyntämämme palvelu taitaa kuitenkin olla shuttle service. Hotellin pikkubussilla ollaan nimittäin lähetetty isi töihin melkein joka päivä, ja niin oma auto on jäänyt meidän käyttöön päiväksi. Mekin toki voisimme shuttlea hyödyntää, mutta lapsia on mukavampi kuljetella omissa turvaistuimissa.

Iltauinnilla.

Näkymä hotellin nurkalta kohti downtownia.


Hotellin sijainti on mainio, downtownista vähän matkaa Main Streetiä etelään. Kävelyetäisyydellä on Crown Centerin ostoskeskus huvituksineen ja Country Club Plazan aluekin on ihan lähellä. Tämä hotelliaika ollaankin hyödynnetty tutkimalla keskustaa lähellä olevia huvituksia. Ensi viikolla sitten on taas uusien kujeiden vuoro, kun päästään omaan kotiin. Vaikka hotelliaika on mennyt yllättävän mukavasti ja nopeasti, niin ikävä ei varmaankaan tule - tai korkeintaan siivousta ja aamupalaa.

Kaikki kotona.

Perhe T on selvästi kotiutunut.

A Day at the DMV

Tänään oli tarkoitus käydä suorittamassa tarvittavat testit ajoluvan saamiseksi. Iloksemme saimme kuulla, että ajokortin hankinta on täällä varsin sujuva prosessi. Kaikki kolme osaa (näkötesti, teoriakoe ja ajokoe) on mahdollista suorittaa yhdellä kerralla, ilman mitään ennakkovarausta. Koska tarkkaa aikaa ei ole, toimistot saattavat kyllä välillä ruuhkautua, minkä vuoksi agenttimme kehottikin meitä menemään paikalle aikaisin ja varaamaan aikaa reilun tunnin. Korttiin tuleva valokuvakin otetaan sitten samalla paikan päällä. Kuulostaa näppärältä, eikö?



Olemme nyt kuukauden verran ajelleet täällä sujuvasti ihan suomalaisen ajokortin turvin, vaikka virallisesti ajolupaan vaadittaisiin myös kansainvälinen ajokortti suomalaisen rinnalle. Poliisi tosin ehti jo pysäyttääkin Pasin tässä taannoin, ja ainakin sillä kerralla pelkkä suomalainen kortti kelpasi mainiosti. Suurempi merkitys ajokortilla taitaakin olla henkilöllisyyden todistamisessa ja vakuutusasioinnissa, minkä vuoksi mekin ajattelimme asian alta pois hoitaa. Se olisi näppärintä tehdä nyt vielä kun vuokra-auto on käytössä, oma kun vasta odottaa rekisteröintiä ja minullekin ajolupaa vakuutusyhtiöltä, eli aikaa oli vain tämä päivä. Pasi oli oikein töissäkin kertonut tulevansa pari tuntia myöhemmin ajokokeen takia.

Heräsimme siis aamulla kukonlaulun aikaan (meidän tapauksessa se on 6.00), jotta ehtisimme reilusti ennen kahdeksaa ajokorttiasioita hoitavalle toimistolle. Aamuherätys oli aika rankka lapsille, sillä edellisenä iltana olimme taas olleet myöhään asioilla - tällä kertaa valitsemassa turvaistuimet, jotka oli tarkoitus myöskin hakea tänään liikkeestä. Lähdimme matkaan ilman aamupalaa, syöttäisimme muksut sitten jossain odottaessa.

Saavuttuamme paikalliselle DMV:lle (Departmet of Motor Vehicles) saimme tietää, että toimistorakennukseen oli edellisen yön ukkosmyrkyssä iskenyt salama, mikä oli hajoittanut paikan tietokoneet. Hommat olivat siellä täysin seis, ja jo ennen kahdeksaa tupa oli täynnä korttiasiointia odottavaa väkeä. (Täällä paikallistenkin pitää uusia ajokortti kuuden vuoden välein, mikä varmasti työllistää kivasti toimistoja. Pasilla on olemassa Wisconsinin osavaltiosta ajokortti vuosien takaa, mutta se on jo mennyt umpeen. Meikäläinen muovikortti, joka on voimassa jonnekin viidenkymmenen vuoden päähän myöntämispäivämäärästä, on täällä suuri ihme.) It-väen piti tulla korjaamaan vikaa kello kahdeksan, joten ajattelimme odottaa. Varsinkin kun soitto naapuriasemalle Olatheen kertoi, että siellä oli jo kahden ja puolen tunnin jono. 

Saimme jonosta vuoronumeron ja lähdimme lähistölle syömään McAamupalaa. (Miksu oli asiasta ihan innoissaan, kunnes hänelle valkeni, että mäkkäristäkin saa kaurapuuroa. Täkäläinen kaurapuuro kylläkin koostui puoliksi hedelmistä ja päälle lorautettiin vielä siirappia (?!?). Ennen yhdeksää kysyimme taas tilannetietoja: korjaajia ei ole näkynyt ja väkeä vaan lappaa ovesta sisään. Uusi soitto Olatheen: jonoa oli enää tunnin verran, joten päätimme lähteä sinne. 

Olathessa kippasimme jälleen pöydälle kaikki tuomamme dokumentit: passit, viisumit sekä vuokrasopimuksen (joo, meidän pitää todistaa ilmoittamamme osoite jollain riittävän virallisella; täällä rakastetaan lomakkeita ja leimoja!). Tässä vaiheessa virkailija kysyy viisumiin liittyvää lomaketta DS-2019, jota tarvitaan kuulemma siksi, että nähdään koska viimeistään poistumme maasta. Viisumin päättymispäivä ei kelpaa, vaikka se kertoo ihan saman asian. Arvatkaapas vaan oliko meillä sitä lappua mukana? No oli, mutta vain sähköisessä muodossa. Tarvitaan alkuperäinen, jotta he voivat skannata ja lähettää sen eteenpäin. Siihenhän sähköinen versio ei käy. Eikä kuulemma se, että kävisimme nurkan takana sen tulostamassa ja toisimme tiskille. Original. Pasi joutui siis lähtemään tunnin ajoreissulle takaisin KC:n keskustaan kahta lappua hakemaan, emmekä päässeet edes jonoon. Onneksi Miksu oli jo alkumatkasta bongannut ostoskeskukseta HopLopia vastaavan Monkey Bizness -leikkipaikan, jonne menimme kuluttamaan aikaa. Nuppukin nukahti sopivasti vaunuihin. Eihän viivästys siis niin paha ollutkaan. 

Miksu ajokokeessa, kartturina neiti Nuppu.


Tunnin päästä Pasi tuli takaisin, ei kun uudestaan tiskille. Nyt saimme jo vuoronumeronkin. Systeemissä on sentään se hyvä puoli, että paikan päällä ei ole pakko jonottaa, vaan he ilmoittavat tekstiviestillä, koska oma vuoro lähenee. Noin parin tunnin odotuksen (ja monen "vartin päästä" -ilmoituksen) jälkeen oli oikeasti meidän vuoromme mennä toimistolle muiden joukkoon odottamaan. Sielläkin ehdimme olla vielä puolisen tuntia ennen kuin meidät kutsuttiin tiskille. Kolmen minuutin päästä selvisi, että Pasin paperit olivat kunnossa, mutta minun viisumityyppini on ilmeisesti sellainen, että jotain varmistusta ei pystytä paikan päällä tekemään. Paperit on lähetettävä naapurikaupunki Topeakaan katsottavaksi (ooh!), josta sitten läheteään meille dokumentti (lisää leimoja, ihanaa!). Sen kanssa sitten pääsen ajokokeeseen. 

Tässä vaiheessa meinasi oikeasti mennä hermot. Jos on tiedossa, että tällaisia tilanteita joidenkin viisumien kanssa on, olisikohan mitenkään ollut mahdollista vihjaista asiasta kuusi tuntia aikaisemmin, prosessin alussa? Tai kolme tuntia aikasemmin samaisella tiskillä? Ei auttanut, omalta osaltani homma jäi kesken. Ehkä parempikin siinä mielentilassa. Koska paikan päällä oltiin, piti vielä saada Pasin ajokokeen aika eli tunti menemään. Jo leikkipaikasta lähtiessä olin miettinyt, että onkohan Miksu ihan kunnossa, kun hän tuntui niin kuumalta. Nyt hän sitten väsähti ihan täysin. Menimme food courtiin myöhäiselle lounaalle, mikä vähän paikkasi tilannetta, mutta väsynyt poika oli - ja pikkusisko kiukkuinen. Parin tunnin reissulle varatut vaipatkin oli jo kulutettu, ja rattaista nousi aikamoinen käry. 

Tunnin päästä Pasi soitti. "Varokin jos reputit sen", vastasin puhelimeen. Läpi oli kuulemma mennyt, vaikka meiltä jäikin teoriat eilen vähälle lukemiselle. Väsyneiden lasten kanssa oli kuitenkin pakko vielä poiketa kotimatkalla lastentarvikeliikkeessä hakemassa jo sovitut turvaistuimet, koska vuokra-auto istuimineen piti palauttaa illalla. Miksu oli aivan poikki ja nukahti kaupassa nojatuolille, josta Pasi hänet kantoi takaisin autoon. Nuppukin nukahti kotimatkalla, mutta molemmat heräsivät taas hotellilla. Miksulla oli kuumetta 39,4 C ja olo sen mukainen. Nyt on jo saatu parasetamolia (tai täkäläisittän acetaminophenia) napaan ja poika nukkuu tuolla makuuhuoneessa.



Huomenna on muuttopäivä (ja juhannus!), ja Pasilla vain puoli päivää vapaata. Pakatakin pitäisi. Ensin meidän pitäisi tarkastaa uusi asunto, sitten kalustefirma toimittaa meille huonekalut, minkä jälkeen päästään kahdeksan matkalaukkumme kanssa asettautumaan taloksi. Paitsi että meiltä puuttuu tasan kaikki, tänään kun ei oikein ehditty kaikkea mitä piti. Ihan pakollisten lista on onneksi lyhyt: kaikille pitää saada nukuttavassa kunnossa oleva sänky, muutama pyyhe sekä vähintään kertakäyttöastioita. Tärkeimpänä asiana on saada Miksu kuntoon, tai ainakin taata hänelle rauhallisempi päivä potea. 

Mutta oli päivässä sentään jotain hyvääkin: ajokoekatastrofin loppusuoralla Nupun vaipat ehtivät vuotaa sen verran pahasti, että tyttö kannettiin muovipussiin käärittynä suoraan kaupan lastenhoitohuoneeseen sillä aikaa kun minä kävin kassalla maksamassa paketin vaippoja ja uudet, puhtaat vaatteet. Nyt hänellä on sitten uusi, söpö Hello Kitty -mekko, ja se on niin kiva, että sen helmaa voisi syödä ihan koko ajan.




keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

To Do

Olin jotenkin siinä hassussa uskossa, että meidän elämämme väkisinkin rauhoittuu, kun lähdemme tänne. Kulunut kevät on ollut elämäni kiireisimpiä, vaikka olen ollut äitiyslomalla. Pasiltakin meni isäkuukausi huhtikuussa täysin komennus- ja rakennusasioiden hoitoon. Muuton lähestyessä tahti vain kiihtyi, ja muistan monta kertaa ajatelleeni, että kohta on aikaa varmaan liiankin kanssa. Vielä ei olla siellä asti.

Blogikirjoitusten perusteella voi saada sen kuvan, että menemme täällä vaan huvituksesta toiseen, mutta toinen puoli on se, että illat ja viikonloput saadaankin sitten juosta hoitamassa asioita. Se ei ole vallan mukavaa puuhaa lasten kanssa, ilta toisensa perään. Onneksi Pasin työt alkoivat, sillä se rauhoitti ainakin meidän päivät (sori Pasi!).

Myöhäiseksi meni taas.


Kuten aikaisemmin kirjoittelinkin, suurin ja tärkein asia meille oli asunnon ja Miksun koulun järjestyminen. Loppujen lopuksi tämä kaikki muu on vaan operatiivista roinaa, mutta se ei vaan millään ota loppuakseen. Asuntopaperit on kunnossa, muuttamaan päästään tämän viikon lopulla ja Miksun kouluunilmoittautumislappuset täyttelin ja lähettelin tällä viikolla (samalla opettelin kirjoittamaan sekkejä, on muuten todella kivikautinen systeemi täällä). Ensimmäisen parin viikon aikana saimme hoidettua molemmille myös pankkitilit, kännykät ja liittymät (se olikin yllättävän hankala juttu, täällä kun ei juurikaan tunneta muita kuin kahden vuoden kytkyjä), Nupulle rattaat ja syöttötuolin sekä kesävaatetta koko porukalle sun muuta pientä tarpeellista, mitä jokapäiväisessä elämässä tarvitsee. Nyt alkaa myös autoasia olla jo hoidossa (ainakin toinen niistä), ja tänään valitsimme tulevaan kotiin kalusteet, joten voiton puolella ollaan toivottavasti.

Koko ajan eteen tupsahtaa kuitenkin uusia juttuja: seuraavaksi pitää järjestää vakutuukset, hankkia lapsille turvaistuimet, tehdä vihdoinkin muuttoilmoitus ja postin kääntö, tilata uuteen kotiin sähköt ja nettiliittymä ja niin edelleen. Ajokorttkin pitäisi ajaa. Sosiaaliturvatunnusta en onneksi tarvitse, jos ja kun en täällä aio työskennellä. Pasilta sellainen löytyy jo ennestään, hän kun on asunut täällä aiemminkin. Perjantaina pääsemme vihdoinkin muuttamaan, mutta se tarkoittaa myös sitä, että kotiin pitää hankkia kalusteiden lisäksi kaikki muu tarpeellinen: petivaatteet, pyyhkeet, astiat ja keittiövälineet, verhot, siivoustarvikkeet... Heti huomenna pitää kuitenkin ensisijaisesti hakea lapsille turvaistuimet ja autoon navigaattori, ne kun lähtevät kohta vuokra-auton mukana. Syödään sitten vaikka paperilautasilta viikonloppu.

Kaikesta kiireestä huolimatta tykkäämme olostamme täällä todella - ja ihan itse ollaan soppamme keitettykin. Telkkari kyllä on pysynyt kiinni koko lähes neljän viikon hotelliasumisen ajan, kun aina on tärkeämpääkin tekemistä (kuten kirjoitella kuulumisia blogiin ;-)) Ja jos oikein hyvin käy, saamme jostain viikonlopuksi kalusteet patiollekin ja pääsemme viettämään juhannusta omalle pihalle - melkein veden äärellekin, jos suihkulähteet lasketaan, sillä niitähän täällä riittää. Hyvää juhannusta siis myös sinne!

Pari muutakin on lähtenyt asioille.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Happy Father's Day!

Pasilla kävi tuuri: jenkeissä vietetään isänpäivää kesäkuun kolmantena sunnuntaina, joten hän saa tämän vuoden isänpäiväannoksen tuplana. Miksu oli asiasta innoissaan, koska nyt todella päästäisiin yllättämään isi, joka ei millään osaisi odottaa isänpäivää tähän aikaan vuodesta.

Asiaan valmistauduttiin huolella (ja salaa) vierailemalla paikallisten ruokakauppojen herkku- ja hedelmäosastoilla. Miksu mietti illalla, miten saisimme isin nukkumaan aamulla mahdollisimman pitkään. Hän pyysi minua valvottamaan Pasia illalla ja laittamaan vielä herätyskellon keskellä yötä soimaan. Pasi sitten aamulla ihmetteli suureen ääneen, miksi ihmeessä kello soitti keskellä yötä, ja Miksulla oli hauskaa.

Valmiina juhlaan! Kakku oli niin pieni, että suomenkielinen onnentoivotus oli siihen juuri sopiva.
Juhlan kunniaksi tarjolla myös mansikoita, suukkoja - ja salmiakkia.

Isänpäivä 2012 (osa I)


Herkkuaamupalan (hotellin aamiaisbuffet auttoi) jälkeen isi sai lahjan, jossa tylsien aikuisten juttujen lisäksi oli vihje päivän ohjelmasta: legorakennussarja! Päivän kohteena oli siis kauan odotettu Legoland. Siellä vierähti useampi tunti ihan helposti, vaikka paikka ei suuren suuri ollutkaan. Miksulle hankittiin vuoden passi Legolandiin ja Sea Lifeen, koska arvatenkin niissä tulee jatkossakin käytyä. Nuppu ehti ennen päikkäreitä tutustua Dublo Village -vauvalegomaailmaan, ja nukahti sitten melkein pariksi tunniksi rattaisiin. Se tyttö on oppinut nukkumaan vaikka minkälaisessa metelissä. Miksu jatkoi puuhia legonrakennuskurssilla, legokarusellihärvelissä sekä Racers-kilpureita rakentamalla. Tutustuimme tietysti myös minimaahan, jossa oli paljon Kansas Cityn tuttuja maamerkkejä tärkeistä rakennuksista urheilustadioneihin.

Dublo Village, jossa Nuppukin pääsi Miksun kanssa liukumäkeen.

Välipala ja taukojumppaa. (Lelukin rattaissa olisi ollut... onneksi tyttö ei vielä kävele.)

Merlinin karuselli, tornin rakennusta ja Lego Building Academy.

Tässä sai aiheuttaa maanjäristyksiä ja testata rakennusten kestävyyttä.

Lego Racers - ensin rakennetaan ja sitten kisataan!

                  City Hall - jotain hässäkkää isin työpaikalla?                                              Country Club Plaza     

Kansas City by Night.

Legolandin jälkeen ajoimme vielä Plazalle syöttämään isin. Plazan alkupään Cheesecake Factory kuulosti lupaavalta ja osoittautuikin oikein hyväksi paikaksi. Sinnekin siis pitää päästä uudestaan, sillä kymmenien juustokakkujen listalta ehdittiin maista vasta yhtä.


The Cheesecake Factory, Caramel Pecan Turtle Cheesecake ja Nupun ilme juustokakun maistamisen jälkeen.

Mmm!

                                                High five!                                                                       Tyytyväiset isänpäivän viettäjät.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Loose Park & Spray Park

Loose Parkin leikkipuisto.

Kuluneella viikolla oltiin kolmena päivänä ulkoilemassa Loose Parkin leikkipuistossa. Loose Park sijaitsee Plazan takana joen toisella puolen, viitisen mailia hotellilta etelään. Leikkipuiston lähellä on myös pieni vesileikkialue, Spray Park. Miksu olisi viihtynyt niissä tuntikausia, ja saikin leikkiä rauhassa, kun Nuppu nukkui päikkäreitään. Aurinko porottaa täällä niin kuumasti, että ihoa saa todella suojata. Ylisuuri Angry Birds -paita osoittautuikin siinä mielessä ihan hyväksi valinnaksi. Nuppukin heräsi ihmettelemään roiskeita, mutta taisi sittenkin enemmän tykätä keinumisesta.



Vaihdoin Nupulle oikein pitkät housut konttaamista varten,
mutta maa taisi tuntua niin oudolta,
ettei hän sitten lähtenytkään liikkeelle.

            Keinuminen on...                                           ...niin kivaa...                                     ...että hattukin lentää päästä!

Matkalla Spray Parkiin on ruusupuutarha.

Päikkärit välillä.

Spray Park.

Nassupesu!

Hereillä taas!


Nuppukin pääsi kokeilemaan suihkulähteitä.