tiistai 5. kesäkuuta 2012

Future Residents

Tiistaina saimme vihdoin ratkaistua kaksi koko vuoden onnistumisen kannalta tärkeintä asiaa: tulevan kodin sekä Miksun koulun. Koulu tietysti riippuu valitusta asuinalueesta, mutta kuten aikaisemmin kirjoittelinkin, tässä tapauksessa alue ja koti valittiin hyvän koulun ja kieliohjelman mukaan.

Ennen tämän viimeisen kohteen löytymistä olimme välillä vähän epätoivoisiakin, kun sopivaa kotia ei millään meinannut löytyä. Kivoja kohteita kylläkin, mutta vaan isojen teiden varsilta, ja me kun tykkäisimme päivisin tehdä muutakin kuin autoilla. (Saattaa tosin olla, että kun helteet tästä vielä seuraaavat pari kuukautta pahenevat, emme enää kävelymatkoista haaveile.) Agenttimme löysi meille sopivan kohteen heti ensimmäisellä tapaamiskerralla, ja laitommekin hakemuksen asunnosta sisään siltä istumalta viime viikon keskiviikkona. Erinäisten vaihdeiden jälkeen meidät hyväksyttiin asukkaiksi, mikä oli iso helpotus. Vihdoinkin voisimme keskittyä mukavampiin asioihin ja nauttia kaupungista!

Aloitimme kuitenkin viettämällä maanantaina hotellilla vatsatautia (Nuppu aloitti sen jo lauantaina, me muut sitten sunnuntaina perässä). Tiistaina olimme taas kaikki tolpillamme, joten suuntasimme jälleen kerran Overland Parkiin vuokrasopimusta allekirjoittamaan. Alun perin katsomamme asunnon lisäksi oli yllättäen vapautumassa myös toinen samanlainen neliö. Tämä uudempi on maan tasalla, eli siinä on parvekkeen sijaan oma patio, eikä autotallista tai ulko-ovelta tarvitse nousta portaita asuintiloihin - aikamoinen etu rattaiden kanssa liikuttaessa. Autotalleja on kuitenkin vain yksi, mutta se on niin pieni haitta, että valitsimme tämän uudemman vaihtoehdon tulevaksi kodiksi. (Agentti tosin mainitsi, että muutaman kerran vuodessa täällä tulee golfpallon kokoisia rakeita, ja silloin olisi kiva saada auto suojaan. Pitää siis huomoida tuo sitten, kun joskus ollaan niin pitkällä, että hommataan autovakuutuksia.) Ja mikä parasta, tämä asunto vapautuisi jo 22.6. eli kymmenen päivää aieimmin kuin toinen vaihtoehto. Se saattaa kuulostaa pieneltä, mutta voin vakuuttaa, että jo parin viikon hotelliasumisen jälkeen oma koti olisi oikein kiva saada mahdollisimman pian.

Varsinaisen vuokrasopimuksen lisäksi kuittasimme monen monta lappua mm. alueen yleisistä säännöistä, tv-antennien asentamisesta, homeen merkkien ilmoittamisesta, tuholaisten torjunnasta, lemmikkieläinsäännöistä jne. Pääsimme myös golfkärryajelulle aluetta kiertelemään: sieltä löytyy  leikkipaikka,  uima-allas, grillailualue sekä pieni golfgreeni puttausharjoituksia varten. 

Alueen ulkopuolella on paikallinen urheilukeskus, jossa on sekä baseball- että jalkapallokenttiä - ihan eurooppalaisiakin - joten voi olla, että Miksulle löytyy oma joukkue ihan kotinurkilta. Koulukin on aika lähellä, parin, kolmen mailin päässä. Lähikoulussa ei ole kieliohjelmaa, joten koulubussi hakee hänet tuonne omaan kouluun ihan kotoa asti, mikä sopii meille mainiosti.  Kävelymatkan päässä meiltä on myös lasten kotieläintila, jota kaikki paikalliset ovat valtavasti kehuneet. Se on arkisin ilmainen, joten arvatenkin tulemme viettämään siellä paljon aikaa. Tilalta löytyy possuja, lehmiä, poneja, minihevosia, kanoja, vuohia ja lampaita sekä niiden lisäksi myös eksoottisempia biisoneita, ilveksiä sekä lintuja. Siellä on myös leikki- ja evästelypaikkoja ja muutenkin tekemistä riittää, sillä tilalla pääsee poniajelulle, voi syöttää vuohivauvoja tuttipullolla ja - jos uskaltaa - voi yrittää lehmän lypsämistä. Nähtäväksi jää, saadaanko vuoden mittaan maitoa ihan lähiruokana. 

Pääsimme taas myös katsomaan kalustettua esittelyhuoneistoa, joka on muuten samanlainen kuin meidän, mutta ilman kolmatta makuuhuonetta. Mallihuoneiston sisustus on amerikkalaiseen tapaan runsas, mutta yritämme löytää itsellemme vähän yksinkertaisemmat ja skandinaavisemmat huonekalut. Toisaalta, maassa maan tavalla; ihan kivakin se on asua vuosi aivan eri tavalla kuin muuten ikinä tulisimme asumaan. Ja mistä sitä tietää, vaikka tämän jälkeen haluaisimme kokolattiamatot uuteenkin kotiimme!


Welcome home!

Kukkakuoseissa löytyy!

Ruokailutilaa

Keittiö ja ovi patiolle.

Master bedroom.

Vaatehuoneissa on kokoa - Suomessa tämä kävisi jo lastenhuoneesta.
Eiköhän tämäkin silti täyteen saada :)

Toinen kylppäreistä. Huomaa puhviverhot ammessa!

Miksun huone.

Ajelulla

Nuppu ottaa rennosti.

Vuokrasopimus taskussa on helppo hymyillä.

Poolille oli eksynyt sorsaemo poikasineen.

Future Residents (ja meidän laina-auto).

Home sweet home!



2 kommenttia:

  1. Tosi kivalta näyttää! Vitsi kun pääsisi kylään.. Meillä Roosis on jo muutaman viikon konttaillut ja nousee tukea vasten seisomaan. Tänään käveli kävelytuoliin nojaten muutaman metrin. Ihanaa kesää teille sinne! Roosikselta Nupulle Terkkuja! Terveisin Elina ja Roosa-Linnea

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa kylään vaan, tarjoamme bed&breakfast-majoituksen! Ja mitä, joko Roosis harjoittelee kävelemään? (Miten kauan me oikein ollaankaan oltu täällä...?) Terkkuja sinne kaikille, kiva saada kuulumisia sieltäkin päin!

    VastaaPoista