maanantai 18. kesäkuuta 2012

Happy Father's Day!

Pasilla kävi tuuri: jenkeissä vietetään isänpäivää kesäkuun kolmantena sunnuntaina, joten hän saa tämän vuoden isänpäiväannoksen tuplana. Miksu oli asiasta innoissaan, koska nyt todella päästäisiin yllättämään isi, joka ei millään osaisi odottaa isänpäivää tähän aikaan vuodesta.

Asiaan valmistauduttiin huolella (ja salaa) vierailemalla paikallisten ruokakauppojen herkku- ja hedelmäosastoilla. Miksu mietti illalla, miten saisimme isin nukkumaan aamulla mahdollisimman pitkään. Hän pyysi minua valvottamaan Pasia illalla ja laittamaan vielä herätyskellon keskellä yötä soimaan. Pasi sitten aamulla ihmetteli suureen ääneen, miksi ihmeessä kello soitti keskellä yötä, ja Miksulla oli hauskaa.

Valmiina juhlaan! Kakku oli niin pieni, että suomenkielinen onnentoivotus oli siihen juuri sopiva.
Juhlan kunniaksi tarjolla myös mansikoita, suukkoja - ja salmiakkia.

Isänpäivä 2012 (osa I)


Herkkuaamupalan (hotellin aamiaisbuffet auttoi) jälkeen isi sai lahjan, jossa tylsien aikuisten juttujen lisäksi oli vihje päivän ohjelmasta: legorakennussarja! Päivän kohteena oli siis kauan odotettu Legoland. Siellä vierähti useampi tunti ihan helposti, vaikka paikka ei suuren suuri ollutkaan. Miksulle hankittiin vuoden passi Legolandiin ja Sea Lifeen, koska arvatenkin niissä tulee jatkossakin käytyä. Nuppu ehti ennen päikkäreitä tutustua Dublo Village -vauvalegomaailmaan, ja nukahti sitten melkein pariksi tunniksi rattaisiin. Se tyttö on oppinut nukkumaan vaikka minkälaisessa metelissä. Miksu jatkoi puuhia legonrakennuskurssilla, legokarusellihärvelissä sekä Racers-kilpureita rakentamalla. Tutustuimme tietysti myös minimaahan, jossa oli paljon Kansas Cityn tuttuja maamerkkejä tärkeistä rakennuksista urheilustadioneihin.

Dublo Village, jossa Nuppukin pääsi Miksun kanssa liukumäkeen.

Välipala ja taukojumppaa. (Lelukin rattaissa olisi ollut... onneksi tyttö ei vielä kävele.)

Merlinin karuselli, tornin rakennusta ja Lego Building Academy.

Tässä sai aiheuttaa maanjäristyksiä ja testata rakennusten kestävyyttä.

Lego Racers - ensin rakennetaan ja sitten kisataan!

                  City Hall - jotain hässäkkää isin työpaikalla?                                              Country Club Plaza     

Kansas City by Night.

Legolandin jälkeen ajoimme vielä Plazalle syöttämään isin. Plazan alkupään Cheesecake Factory kuulosti lupaavalta ja osoittautuikin oikein hyväksi paikaksi. Sinnekin siis pitää päästä uudestaan, sillä kymmenien juustokakkujen listalta ehdittiin maista vasta yhtä.


The Cheesecake Factory, Caramel Pecan Turtle Cheesecake ja Nupun ilme juustokakun maistamisen jälkeen.

Mmm!

                                                High five!                                                                       Tyytyväiset isänpäivän viettäjät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti