lauantai 16. helmikuuta 2013

Valentine's and Beyond

Suomesta kotiutumisen jälkeen on arki jatkunut tavallisen vauhdikkaana. Koska elämä ei edelleenkään osoita mitään rauhoittumisen merkkejä, on turha haaveilla jäsennellyistä tai edes jonkun otsikon alla pysyvistä blogikirjoituksista. Jotta kuitenkaan ei menisi ihan hiljaiseloksi, laitan tällä kertaa ison kasan kuvia viime viikolta.

Nyt olemme taas pakkailleet tavaroita seuraavaa reissua varten. Lauantaina lähtee kone kohti Floridaa, jossa tapaamme pitkästä aikaa myös lasten isovanhemmat. Ohjelmassa on ensin pari päivää Orlandoa ja sitten viisi reipasta päivää Disney Worldissa. Orlandon jälkeen pääsemme vielä viikoksi risteilemään itäiselle Karibianmerelle. Laivan pysähdyspaikkoja ovat St. Maartin, Cococay Bahamalla sekä Charlotte Amelie St. Thomasilla. Disney Worldin jälkeen laiskottelu laivalla tuleekin epäilemättä ihan tarpeeseen.

Pari päivää kotiutumisen jälkeen saamme taas vieraita tänne, kun minun ja Nupun kummitädit (äiti ja tytär siis) saapuvat kylään. Niiden naisten kanssa ei ole koskaan tylsää! Tosin en tiedä, millaista lomaa heillä on odotettavissa. Nuppu yrittää juoksuttaa kummitätiään jo Skypessäkin, ja meillä on tuoreessa muistissa, miten nopeasti lapset viime kerralla omivat meidän vieraat.... että tervetuloa vaan, teitä odotetaan jo kovasti!

Laskiaista vietimme paremman puutteessa Franklin Parkissa.

Lapsille kelpasi kyllä puistolaskiainenkin,
mutta eivätpä tainneet muistaa laskiaispullia!

Miksu leikki hippaa jonkun pojan kanssa, joka kutsui Miksua "scary kiddoksi". Ei ihme!


Franklin Parkissa on harvinaisuus: hiekkalaatikko ja oikein lelujakin!

Yyh, likaa! Nuppu ei juurikaan
ole päässyt kosketuksiin maan kanssa,
joten aluksi leikistä ei meinannut tulla mitään.

Mutta lähtihän se sitten kaverin avustuksella sujumaan!

Lapiohommissa.

Arvatkaas kenen hanskat jäivät kotiin?
Onneksi isoveljellä oli ylimääräiset - hyvin sopivat!

Laskiaista.

Pitkiä pellavia! (Vai pitäisikö olla mittavia maissintähkiä?)

Jonnekin ollaan taas menossa.
Nuppu tykkää pukemisesta, ja pukee kyllä päälleen
kaikki mitä vähänkään löytää.

Tässä tehdään ystävänpäiväkortteja luokkakavereille.

Nuppu lähdössä Miksun luokan Valentine's Partyyn.


Juhlissa tehtiin syötäviä ystävänpäiväkortteja.
Huomaa muuten terveelliset snacksit!

Onko nyt varmasti tarpeeksi kuorrutteita?


Lapset tekivät vanhemmille lahjaseteleitä.
Minä sain leipuriapulaisen kakuntekoon.  

Nupulla oli omat eväät.


Kotona inventoitiin ystävänpäiväkortit ja -karkit.

Lahjalukemista lapsille.

Ystävänpäivän puistotreffit kavereiden kanssa.

Miksulla oli leikkitreffit Josephin luona,
ja Joseph tuli meidän kanssa vielä puistoon.



Miksu on alkanut lukea ihan omaksi ilokseen, siis muutakin kuin lukuläksyjä.
Yllätykseksi kieli onkin jo englanti!

Nupun kanssa kavereita treffaamassa.

Old Chicagon cookie-paistinpannu.
Pienet annokset olivat kuulemma loppu,
joten toivat tämän. Voi harmi!

Valmiina Disney Worldiin!

Joko mennään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti