The Hardest Part of Living Abroad

Ulkomailla asumisen rankin puoli muuttui todeksi viime viikolla, kun rakas isoäitini nukkui pois lyhyen sairastamisen jälkeen. On kerta kaikkiaan surkeaa olla toisella puolella maapalloa tällaisessa tilanteessa. Sekä itseni että muiden läheisten takia tuntuisi hyvältä olla siellä, missä muutkin ovat. Hetken mietin lentämistä Suomeen, kun kuulin mamman joutuneen sairaalaan, mutta vaikka miten nopeasti olisin lähtenyt, en olisi enää ajoissa perille ehtinyt. Nyt sitten selvitellään lentoja hautajaisiin - matka, jota en millään haluaisi tehdä, mutta en myöskään pysty kuvittelemaan, etten olisi siellä. Pitkät lennot ja ero lapsista eivät tunnu kivalta, kuten ei matkan tarkoistuskaan. Silti se tuntuu kovin tärkeältä, joten mikäli lennot järjestyvät vähänkään järkevästi, lähden varmaan yksin matkaan. Tällä kertaa en odota Suomessa käymistä pätkääkään, mutta eiköhän niihin päiviin silti mahdu kivojakin hetkiä.

Täysin yllättäen tämä ei kuitenkaan tullut, vaan olen osannut pelätä tätä jo meidän lähdöstä asti. Silti en edes viimeisinä päivinä uskonut, että pelko oikeasti realisoituisi. Tietysti sitä toivoi viimeiseen saakka, että olisimme vielä syksyllä voineet nähdä. Toisaalta en olisi hänelle kuukausien sairaalajaksokaan voinut toivoa, vaikka niitä parempiakaan vaihtoehtoja ei lopulta oikein enää ollut.

Miksu on ottanut asian todella hienosti ja rauhallisesti, vaikka mamma oli hänellekin tosi läheinen. Nuppu ei vielä asiaa ymmärrä, vaan soittelee mammalle sujuvasti kaukosäätimillä tai taskulaskimella edelleen. Mamma oli meille kaikille tosi tärkeä. Tapanamme oli käydä usein sunnuntaisin mamman luona ja samalla treffattiin siellä muitakin sukulaisia. Toivottavasti tuosta tavasta pidetään jatkossakin kiinni, muodossa tai toisessa. Täällä ollessamme tavaksi muodostui sunnuntaiaamun Skype-treffit mammalan väen kanssa, ja jouluna tietysti pääsimme viimeksi näkemään ihan livenäkin.  Lapset olivat mammalle kaikki kaikessa, ja siitä onkin paha mieli, että me veimme heidät häneltä pois viimeiseksi vuodeksi. Ja mamman lapsilta.

Järjestelyissä auttaminen on jäänyt toistaiseksi siihen, että olen käynyt läpi valokuvia, joita täältä löytyy. Niitä onkin ollut kiva katsoa - vaikka vähän katkeransuloista kuitenkin. Suosikkini on vanha hääkuva mammasta ja pappasta - ei se virallinen potretti, vaan rennompi, seuraavana päivänä otettu.

Hei hei rakas mamma. Nyt jo on iso ikävä.

The Finnish Vappu

Melko vilpoisen viikonlopun jälkeen alkoikin yhtäkkiä aikamoinen helle, juuri sopivasti vapuksi. Vielä lauantaina pojat olivat palelleet partioleirilä, mutta sunnuntain aikana lämpötila kipusi jo parinkymmenen paremmalle puolelle ja jatkoi siitä nousuaan maanantainakin. Tiistaina eli vapunaattona lämpöä olikin sitten jo mukavat 28 astetta.

Lähdimme Nupun kanssa aamupäivällä ulkoilemaan ihan tähän kotinurkille. Tarkoitus oli nukuttaa neiti ajoissa päikkäreille, jotta pääsisimme vastaavasti vapun viettoon ajoissa. Pari viikkoa sitten avautunut uima-allas oli vielä katsastamatta, joten ajattelin, että käydään vapun kunniaksi siellä vähän heiluttelemassa varpaita vedessä. Olisihan se pitänyt tietää, että Nuppu oli asiasta ihan toista mieltä: uimaan oli päästävä, joten ei muuta kuin hakemaan uikkareita kotoa.

Ulkoilua kotinurkissa.

Allas ei ole lämmitetty, ja viime aikojen viileiden päivien perusteella odotin jäätävän kylmää vettä, mutta yllätyksekseni se olikin melko siedettävää. Aluksi tietysti vähän kirpaisi, mutta kastautumsien jälkeen  altaassa pystyi olemaan ihan mukavasti. Tämän perusteella veikkaisin vettä parikymmenasteiseksi. Nuppukin uskaltautui kastautumaan ja ihan uimaankin monta kertaa. Talven aikana sana "uimaan" on täysin unohtunut, ja tilalle on tullut "kylpyyn" (tai "pylkyyn", niin kuin se vielä muutama viikko sitten oli). Sen verran riemastuttavaa oli altaalla, että uimasanasto palasi kyllä aktiivikäyttöön ihan saman tien.

Vapputerveiset! Kohta lähtee talviturkki.

Päikkäreiden pakkasimme tavarat ja suuntasimme muutaman mailin päähän kavereiden luokse grillailemaan ja iltaa viettämään. Meillä on täällä grillauksen mekassa aika valtaisa puute, meiltä nimittäin puuttuu kokonaan oma grilli. Asuntokompleksissa kyllä on grillipaikkoja, mutta ei niin kätevästi, että oltaisiin niitä vielä käytetty. Harkinnassa on oman fire pitin hankkiminen, parkkipaikalla kun saa grillailla ihan itsekin. Sen verran maistuvia olivat grillivartaat ja muut herkut, että oman grillin hankinta taitaa olla aika lähellä.

Chillailua ja grillailua.

Futista - eurooppalaisittain.

Hyvän vapun aineksia.

Valmiina grilliin.

Meitä oli koolla aikamoinen joukko suomalaisia, yhteensä kymmenen aikuista ja lasta plus illan amerikkalainen isäntä. Suomenkielisen pälätyksen lomassa oli kiva taas huomata, miten hyvin Miksu jo pärjää englannilla. Cokiksen tai pelikaverin kinuminen sujuu jo oikein hyvin, samoin futismaaleista kiistely. Isäntäväellä on myös useammanlaisia lemmikkejä, joita on aina kiva rapsutella. Omaa kattia on aikamoinen ikävä, ja muutkin karvanaamat auttavat siihen vaivaan ainakin vähän.

Vappumenu.

Nuppu napostelee.

Mahtuisiko vielä jotain?

Nupun annoskoko on monikymmenkertaistunut viime vapusta.

Vapun kruunasivat supisuomalaiset, kotitekoiset herkut, joita kotiväki oli meile väsännyt: sima ja munkit. Mielettömän hyviä - niitä munkkejakin ehkä pitäisi opetella tekemään itse. Myös Kansasin aurinko helli vapunviettäjiä, vielä nyt yölläkin on yli kaksikymmentä astetta lämmintä. Mutta eihän tämä olisi Kansas, jos se ei kohta muuttuisi: torstaiksi lupaillaan jo räntäsadetta (itse en tuohon usko ennen kuin näen). Sitä ennen vietetään vielä huomenna vappupiknikkiä meidän uima-altaalla. Saa paistaa!

Kuohujuomaa!

Vappumunkkeja ja simaa - kyllä maistui!

Tässä lähipäivien sää, melkoinen täyskäännös tulossa taas.
Huomenna nautitaan vielä vappupiknikistä poolilla!