torstai 17. toukokuuta 2012

Do You Like BBQ?



Vihdoinkin viisumien pitäisi olla tulossa! Kävimme tiistaina Helsingissä lähetystössä haastattelussa. Prosessi oli melko nopea ja muodollinen. Meille oli varattu haastatteluaika kello 9.15, ja kun soitimme summeria kello 9.06, meitä pyydettiin tulemaan takaisin lähempänä oikeaa aikaa. Muutaman minuutin odottelun jälkeen pääsimme eteenpäin eli rappukäytävään jatkamaan odottelua. Kohta ovenraosta pyydettiin passit ja taas odoteltiin. Sitten pääsimmekin turvatarkastukseen ja sen jälkeen oikein odotushuoneeseen. Virkailijalle jätimme ison nipun papereita, kävimme välillä skannaamassa sormenjäljet ja sitten itse "haastatteluun". Mukavan tuntuinen virkailija kyseli Pasin työkuvioista sekä täällä että USAssa samalla kun leimaili papereitamme kuntoon. Minun tekemiseni eivät kiinnostaneet, itse asiassa ainoa minulle esitetty kysymys oli "Do you like BBQ?" Se kun kuulemma on parasta Kansas Cityssä. Epäilemättä pitää paikkansa, sillä niin monesta lähteestä olen kuullut samaa.

Muksut jätimme suosiolla kotiin, kiitos vaan mummille taas. Nyt kun Nuppukin syö taas jo vähän reippaammin kiinteää ruokaa, niin tällaiselle päiväretkelle pääsee kahdestaankin. Ennen kotiin lähtöä lounastimme kaverin kanssa La Famigliassa, hyvää oli. Kotimatkalla poikkesimme vanhan ykköstien varressa olevaan Kasvihuoneilmiöön. "Ilmiö" on kyllä oikea sana kuvaamaan paikkaa: ihan käsittämättömän paljon tavaraa ja vaikka minkälaista! Jos joskus tarvitsen aidon kokoisen Napoleon-patsaan, banjoa soittavan sammakon tai gladiaattorin nahka-asun, niin tiedän mistä hakea.

Viisumeiden pitäsi tulla ensi viikon alussa ja tarkoitus on lähteä lentoon mahdollisimman pian sen jälkeen - tiistaina ehkä aikaisintaan, mutta toivottavasti viimeistään torstaina. Piiiikkuisen minulla on vielä pakkaaminen kesken, joten voipi olla, että kiire tulee. Takaisin hommiin siis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti