perjantai 2. marraskuuta 2012

Trick or Treat?

Keskiviikkoiltana kävimme lasten kanssa myös Trick or Treating -kierroksella. Kotiovelle jätimme karkkikipon mahdollisia omia vieraita varten, kun Spiderman ja pupu lähtivät naapuriin ovia kolkuttelemaan. Omakotialueella oli tunnelma kuin isommassakin kansanjuhlassa; lapsilaumoja vaelsi karkkikoreineen talosta toiseen ja heitä tunnuttiin useimmissa paikoissa oikein odottavan. Pihat ja terassit oli koristeltu vähintäänkin kurpitsalyhdyin, mutta hienoimmat Halloween-installaatiot muistuttivat oikeita lavasteita ääni-, valo- ja savutehosteineen. Aika harvoissa loppujen lopuksi oli mitään kauhujuttuja, mutta pari hurjempaakin taloa meidän reitille osui. Muutamassa talossa oli terassin valo sammutettu merkiksi siitä, että siellä ei kepposteluun osallistuta, eli ne kohteet jätettiin rauhaan. Muutamassa paikassa taas naapurusto oli kokoontunut autotallin edustalle grillailemaan ja lapsille tarjottiin hodareita ja kaakaota.

Kierros oli Miksun mittapuun mukaan erittäin onnistunut, sillä karkkikassi oli ääriään myöten täynnä melko nopeasti. Nupullekin tuputettiin karkkia, mutta hän sai vielä tyytyä kauluksesta roikkuvien pehmoporkkanoiden natustamiseen. Näin kuun vaihtumisen jälkeen voisi yhteenvetona todeta, että on ollut tosi kivaa päästä kokemaan amerikkalaista Halloweenin viettoa ja vielä niin monella eri tapaa, eri tapahtumissa. Lapset ainakin tykkäsivät kovasti, joten toivottavasti tämäkin juhla yleistyy myös Suomessa. Meille ainakin saa tulla ensi syksynä kolkuttelemaan!

Karkkia kotiovelle kepposten välttämäiseksi.

Hämis ja pupu valmiina matkaan.

Fiilis ainakin oli ihan oikea.

Trick or Treat?

Ihana WWF-kurpitsa!

Täällä oli panostettu oikein tekosavuun.

Tässä talossa oli satsattu verhoihin. Mahtavat kissansilmät!

Kierroksen pelottavin talo - kauhuelokuvista tuttu musiikki kuului kauas.


Talon terassilla oli useampikin ukko, mutta mikäköhän niistä olisi eläväistä sorttia?

Selvisihän sekin kohta, onneksi aika hienovaraisesti kuitenkin.
Jättiraamatun sisältä sai ottaa palkinnoksi karkkia, rohkea poika.

Caution.

Kivat kissaverhot, tällaiset voisin hankkia itsellekin. 

Nuppu sai vielä kissapuvunkin, söpö kuin mikä!


2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!Nuppukin on niin kasvanut <3 Susanna

    VastaaPoista
  2. Niin on, hän on jo ihan iso tyttö! Valtavasti on tapahtunut muutamassa kuukaudessa, niin varmaan teilläkin! Kiva, että kohta päästään näkemäänkin!

    VastaaPoista