How's the Weather?

Yksi parhaita puolia täällä asumisessa on sää. (Näin voi vielä sanoa, kun tornadokausi on vasta tulossa.) Minulle sopii oikein hyvin puolen vuoden kesä, ja nimenomaan sellainen kunnon kesä, jolloin lämpöä on vähintäänkin ne kolmekymmentä astetta ihan öitä myöten, eikä juurikaan sateita. Syksykin täällä oli, mutta eipä silti pahemmin satanut.

Iso ero Suomen syksyyn ja talveen on paitsi lämpötila ja vähäsateisuus, myös valoisuus. Aurinko paistaa täällä lähes joka päivä, ja iltaisinkin on pidempään valoisaa, vaikka seitsemältä jo pimeneekin. Tasaisen harmaita päiviä en muista marraskuultakaan kuin yhden. Se kuukausia kestävä umpiharmaa, kylmänmärkä syystalvi on asia, jota ei todellakaan ole ikävä. Niitä marraskuisia päiviä, jolloin pilvet roikkuvat matalalla ja maisema on pelkkiä harmaan eri sävyjä. Lasten kuravaatteiden pesemistä ja miettimistä, ehtivätkö saappaat kuivua seuraavaa päivää varten.

Täällä on ollut sen verran kuivaa, ettei kuraakaan ole ollut. Osittain se johtuu siitä, että lapset pääsevät varsin vähän maan kanssa tekemisiin, kun kaikki paikat on päällystetty joko nurmella, asfaltilla tai kumimatolla. Leikkipuistojen pinnat ovat sellaista urheilukentiltä tuttua kumirouhemattoa, eli mistäpä sitä kuraa tulisikaan.

Joululoman jälkeen oli vähän vetisempi päivä.

Sadepäivät ovat täällä sen verran harvassa,
että silloin ulkoilun voisi hyvin skipatakin...

...mutta me halusimme lähteä ulos kokeilemaan Suomesta tuotuja välikausihaalareita
ja ihanan keltaisia kurahousuja, jotka ostin joskus kauan sitten varastoon. 

Monissa vaatekerroksissa ja saappaissa kulkeminen oli kuitenkin sen verran
 haastavaa, että tyttö taisi olla enimmän aikaa nurmikoilla pötköllään.

Vaikka Suomessa nautinkin kesästä, niin suosikkivuodenaikani siellä taitaa kuitenkin olla kevät, kun kaikki on vasta edessä ja lehtien kasvunkin näkee ihan silmissä. Ja se kevään ensimmäinen vihreä on ehkä paras väri maailmassa! Siksi onkin kivaa, että ne neljä vuodenaikaa löytyvät myös täältä, ja vieläpä paremmissa keskinäisissä suhteissa. Kuusi kuukautta lähes sateetonta kesää, aurinkoinen ja lämmin syksy, pikainen talvi ilman räntää - yes please! Kevät menee varmaan niin nopeasti, että ehtiiköhän sitä edes kunnolla huomata?

Joulukuussa meidän jo lähdettyä Suomeen satoi täälläkin sitten lunta. Puhelimeni piippasi viestiä, että kaikki Blue Valleyn koulut on suljettu "äärimmäisten sääolosuhteiden takia". Näihin hätäsulkemispäiviin on varauduttu ihan opintosuunnitelmassakin - tosin en tiedä, miten töissäkäyvät vanhemmat tilanteen oikein hoitavat. Kuulostaa ehkä hätävarjelun liioittelulta, mutta asiassa on kyllä sekin puoli, että täällä nastarenkaita ei käytetä eikä aurauskalustokaan ole kummoinen, joten eipä aikaakaan, kun liikenne on aivan takussa. Pasi sieltä soitteli highwayn aamuruuhkasta, että autoja on nipussa vasemmalla ja oikealla. Ihan hyvä siis, että lapsia ei tarvitse sinne joukkoon lähteä kärräämään.

Joulukuun lumimyrsky Kansas Cityssä - extreme weather conditions siis.

Kun palasimme tammikuussa kotiin, oli lumesta jäljellä enää keväisen näköisiä rippeitä. Lämpötila kävi silti välillä nollan alapuolellakin, mutta välillä taas oli hyvinkin lämmintä. Tammikuun puolessa välissä hätyyteltiin jo kahtakymmentä astetta, ja silloin pääsimme avaamaan oikein grillikaudenkin kavereiden kanssa. Kauppareissulla vastaan tuli väkeä shortseissa, t-paidassa ja rantasandaaleissa. Seuraavana päivänä oli neljä astetta pakkasta.

Oi ihmettä! Lunta kotipihalla!

Grillikauden avajaiset tammikuussa - KC style.
Grilli ehti olla talviteloilla kuulemma ihan kokonaisen kuukauden. 

Suuret lämpötilavaihtelut pienessä ajassa ovat täällä hyvinkin tavallisia, kun ei ole mitään isoa vesistöä vieressä niitä tasaamassa. Ihan vain ikkunasta ulos katsomalla ei voi ikinä tietää millainen ilma oikeasti on, aurinko siellä paistaa kuitenkin. Muistan sellaisenkin päivän, kun lähdimme perheen kanssa ulkoilemaan. Takit päällä, villapaidat alla, hanskatkin mukana. Parin tunnin päästä tulimme t-paidat päällä takaisin. Kerrospukeutumisen tällä ainakin siis oppii. Maanantaina lähdimme ulkoilemaan käsitykseni mukaan kevyissä vaatteissa, mutta siellä olisikin ollut t-paitakeli. Ihan sellaiseen en osannut varatua. Lämpötila kohosi meillä kahteenkymmeneenneljään asteeseen ja ilma oli oikein keväinen - itse asiassa suomalaisittain jopa kesäinen. Tiistaina sitten tulikin vettä kaatamalla ja ukkosti oikein kunnolla, ja keskiviikkona satoi jo lunta. Mitäköhän seuraavaksi?

 Maanantaina oli se 24 C, tiistaina maisema näytti tältä...

ja keskiviikkona oli jo lunta maassa.

Viikon sää. Ensi yön - 14 C:sta mennään taas kohti kahtakymmentä.
Jos ennuste pitää paikkansa, viikon lämpötilanvaihtelu on 35 astetta.

Odotettavissa iltaan asti. (Tornadot ja ne golfpallon  kokoiset rakeet voisin kyllä jättää kokematta.)

"If you're not happy with the weather in Kansas, just wait ten minutes."

100th Day of School

Tänään oli lukuvuoden sadas koulupäivä ja tokihan sitä piti juhlia. Opettajalta tuli pyyntö, että jokainen toisi kouluun sata yksikköä jotain naposteltavaa: jelly beanseja tai muita karkkeja, suolakaloja, minipretzeleitä, juustopalleroita... Niitä tarvittaisiin kuulemma matematiikan tunnilla. Miksu halusi ehdottomasti vieä Sour Patch Kidsejä, kirpeitä hedelmäkarkkeja, jotka ovat hänen suosikkejaan. Niitä sitten laskeskeltiin sopivankokoisiin kasoihin edellisenä iltana. Yli jääneet ipanat jäivät odottamaan viikonlopun karkkipäivää. Koulussa nämä matemaattisen tarkat annokset sitten sekoitettiin ja nautittiin sisäisesti, jolloin oppi varmaan suorastaan imeytyi pikku oppilaisiin.

Koulussa oli päivän mittaan tehty monia lukuun sata liittyviä tehtäviä, matematiikasta askarteluun ja kirjoittamiseen. Sanavarastoakin oli testattu, ja löytyihän niitä sanoja jo paljon. Miksu sai kotiin oman 100th Day -kansion, johon oli kerätty kaikki päivän harjoitukset. Olipa joukossa myös pieni ainekirjoitus otsikolla "The Best and Longest Trip Ever", joka kertoi meidän muutosta tänne.

Tämän kouluviikon loppu onkin ollut aikamoista herkuttelua, sillä torstaina Miksun luokalla oli Behaviour Bingossa ansaittu donitsijuhla. Miksu kyllä vähän purnasi, että edellinen Pajama Party popcorneineen oli ollut kivempi. Me taas yritämme joka käänteessä muistuttaa, että nämä ovat  ihan spesiaalijuttuja, Suomessa tuskin on moisia kovinkaan usein. Vai miten on, kertokaahan te, joilla Suomen koulusta on jo kokemusta!

Illalla kävimme vielä respassa herkuttelemassa. Lapset saavat hakea sieltä perjantaisin jonkun pienen herkun, eikä Miksu ikinä unohda sitä. Jäimme Clubhouseen vielä hetkeksi pelailemaan shakkia, jossa oli tällä kertaa haastetta paitsi älyllisesti, myös ihan fyysisesti: pikkusisko söi nappuloita laudalta minkä ehti, mutta onneksi sentään melko tasapuolisesti.

Respavisiitin jälkeen söimme iltapalaa ja muksut pääsivät kylpyyn oikein pitkän kaavan mukaan. Pasi oli kavereidensa kanssa ulkoilemassa, joten meidän iltapuuhat vähän venähtivät resurssipulan takia. Nyt ovat molemmat muksut olleet unten mailla jo pitkään, ja pitäisi sitä kai itsekin ymmärtää sinne siirtyä.

Olipa muuten kiva saada kommentteja ja kuulumisia viime postaukseen! Kaikki olivat ihan tuttuja, kuten vähän arvelinkin. Jonkinmoinen osa kävijöistä tulee kuitenkin maista, joissa en muista tuttuja olevan - täältä USAstakin käy aika paljon väkeä. Voisin ehtiessäni ottaa käyttöön jonkun vähän paremman analytiikkatyökalun, utelias kun olen :)

Matikanläksyjä. Jakojäännökset menivät parempiin suihin.

100 Days Smarter.

Vaara vaanii shakissa, jos ei ole tarkkana.

Mutta löysihän se Nuppu myös muuta puuhaa, tosin ihan yhtä kiellettyä.
Omat lelut kiinnostivat hyvin vähän, tyhjä kahvimuki ja auton avaimet vähän kauemmin, mutta kivoimmat jutut on aina kaapeissa.

Hello World - Anybody There?

Täällä ollaan taas hiljaiselosta huolimatta! Viimeiset pari kuukautta (okei, kolmekin) ovat menneet hurjan nopeasti ja enemmän tai vähemmän poikkeustilassa. Meillä on ollut paljon odotettuja vieraita kahteenkin otteeseen. Kyläilyjen välissä Pasi oli kuukauden verran työreissuilla, ja sitten lensinkin lasten kanssa Suomeen joulun viettoon. Kolmen Suomi-viikon jälkeen pysähdyimme vielä kotimatkalla sekä New Yorkissa että Chicagossa muutamaksi päiväksi. Kyllä oli ihanaa tulla kotiin sen reissaamisen jälkeen, ja siitä onkin sitten toivuttu viimeinen viikko.

Talon suunnittelu on myös vienyt oman aikansa, yleensä öisin, kun muut Suomessa aloittelevat työpäivää. Myöhäisilta sattuu myös olemaan parasta (ja ainutta mahdollista) bloggausaikaa, joten tämä on saanut väistyä sähkösuunnitelmien ja muiden tieltä. Pasin reissaamisesta ja muista kiireistä johtuen olemme olleet taloasioidenkin suhteen aika paljon jäljessä, mutta nyt olemme päässeet niiden kanssa taas eteenpäin. Ja syytä onkin, jotta koti on sitten valmiina kun ensi kesänä palaamme Suomeen.

Blogi on ollut siis pahasti paitsiossa osittain aikapulan, osittain kuvista tukkeutuneen tietokoneeni takia. Yritän kuitenkin saada tästäkin vähän taas kiinni ja kertoilla meidän kuulumisia. Osa kirjoituksista tulee pahasti jälkijunassa, joten aikajärjestys saattaa olla vähän niin ja näin. Haluan kuitenkin kirjailla menneitäkin ylös, ihan itseämmekin varten. Asiat unohtuvat tosi nopeasti, jo nyt tuntuvat viime kesän jutut aika kaukaiselta.

Jonkin verran on kyselty meidän talonkin kuulumisia. Tarkoitus oli alun perin senkin edistymistä täällä seurailla, mutta jotenkin se on vaan jäänyt. Täällä on ollut niin paljon muutakin, ettei se ole ollut omissakaan ajatuksissa välillä pitkiin aikoihin. Toisaalta en ole viitsinyt siitä niin kovasti tänne raportoida, kun jotenkin koen sen aika yksityiseksi asiaksi - mikä on ihan hassua, postailenhan tänne kuvia meidän lapsistakin, miksei sitten talosta?

Siitä tulikin taas mieleeni, että olisi kiva vähän tietää kuka tätä blogia oikein seuraa (äitin lisäksi, terveisiä vaan sinnekin!). Jonkun verran palautetta ja kuulumisia tulee Skypen kautta, sähköpostin välityksellä ja Facebookistakin, mutta harvemmin suoraan näihin kirjoituksiin. Silti statistiikan mukaan täällä käy yllättävänkin paljon eri väkeä, ja uteliaana haluaisin kovasti tietää tarkemmin, ketä kaikkia! Iso osa on varmaan perhettä ja ystäviä, ehkä myös blogin jotain muuta kautta löytäneitä? Yhteydenpito blogin kautta on aika siis yksisuuntaista, joten olisi kiva, jos ainakin tällä kerralla jättäisit terkkuja kommenttiboksiin!

Nyt on tietokone ja kamerat tyhjennetty kuvista ja rauhaisampaa elämää on luvassa ainakin muutama viikko, joten ehkäpä kohta löytyy aikaa taas blogillekin. Yritän kertoilla myös meidän arkisia kuulumisia, sillä luulenpa, että tämä ihan tavallinen arki on myöhemmin sitä kaikkein arvokkainta aikaa täällä. Kuulumisiin siis!

Viime viikkojen aikana ollaan kökötetty lentokentillä ja koneissa ihan riitämiin....

...mutta kyllä kannatti!

Heräämisiä jossain hotellissa.

Chicago, Illinois.

Home Sweet Home! 

Kaiken reissaamisen jälkeen arki on taas arvossaan.
Tässä ratkotaan haastavia kahden palan palapelejä.

LIVWLUV!