lauantai 6. huhtikuuta 2013

Omaha Zoo & Old Market

Öisiä terveisiä Omahasta! Lähdimme tänne koko perheen voimin, kun Miksun partiolla oli yöretki Omahan eläintarhaan. Omaha on noin kolmen tunnin ajomatkan päässä Kansas Citystä ja paikka on ollut meidän vierailulistalla, mutta ei vaan olla ehditty vielä poiketa. Partioretki osui siis hyvään aikaan. Tosin KC:n eläintarhassa ollaan sattumalta vierailtu varmaan kolme kertaa viimeisen kuukauden sisään: ensin ihan keskenämme, sitten vieraiden kanssa ja vielä kerran kaveriperheen kanssa viime viikonloppuna, jolloin vuosikortit olivat viimeistä päivää voimassa. Ei siis ihme että leijonat ja norsut ovat Nupulle tutumpia otuksia kuin esimerkiksi maatilan eläimet. Asiaan tulee pian korjaus, sillä naapurissa oleva lasten maatila aukesi viime viikonloppuna ja olemme siellä jatkossa varmaan useamman kerran viikossa. Syytä onkin, sillä vielä Nuppu on sinnikkäästi sitä mieltä, että maatilan aidassa oleva possun silhuettikuva on sarvikuono.

Miksu hyppäsi heti alkajaisiksi kaverin auton kyytiin, joten me muut lähdimme kolmestaan ajelemaan kohti Omahaa. Vaikka matka ei kovin pitkä olekaan, vain reilut 180 mailia, tuntui se kuin suuremmaltakin road tripiltä, kun lähdimme Kansasin osavaltiosta, josta ajoimme Missourin kautta Iowaan ennen kuin päädyimme Nebraskaan ja Omahaan. Jostain syystä Nuppu ei ollut takapenkillä yhtään tyytyväinen, ja jouduimmekin pysähtymään neidin takia matkalla. Interstate 29:llä jätin Pasinkin sitten partiolaisten matkaan, kun me tytöt lähdimme kohti Omahan eläintarhaa. Poikien ohjelmassa oli ensin käynti Strategic Air and Space Museumissa, jossa on kuuleman mukaan paljon lentokoneita ja vähän vähemmän avaruusalusten osia sekä erilaisia simulaattoreita - epäilemättä poikien mieleen siis. Siitä kuulen raporttia varmaan tarkemmin huomenna.

Olin etukäteen kuullut paljon hyvää Omahan eläintarhasta ja se onkin rankattu maan parhaiden eläintarhojen joukkoon useammassakin listauksessa. Omaha Zoo poikkeaa tavallisista eläintarhoista siinä, että iso osa eläinnäyttelyistä on sisätiloissa, tai ainakin yleisö voi olla sisällä. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta jo portilla näin eläintarhassa kohoavan useampia isoja kupoleja. Ensimmäiseksi kävimme Lied Jungle -sademetsäkupolissa, jossa kasvien joukosta löytyi apinoita, kilpikonnia, papukaijoja, lepakoita, kaloja, käärmeitä, krokotiileja ja jopa virtahepojakin. Kupolissa risteili polkuja, siltoja ja kulkuväyliä ja Nuppu tykkäsi kovasti, kun pääsi autossa istumisen jälkeen siellä seikkailemaan.

Viidakon jälkeen kävimme katsomassa isoja apinoita, jotka olivat yllättävänkin aktiivisia. Näimme orankeja, gorilloja sekä jotain mahtavaa meteliä pitäviä keskikokoisia apinoita. Apinatarhan jälkeen jatkoimme katsomaan kissoja: leijonia, tiikereitä, puumia ja panttereita. Ei voi muuta kuin todeta, että kissat ovat kaikki niin kissoja, koosta riippumatta. Suloisimpia olivat joulukuussa syntyneet pikkuiset leijonanpennut.

Lopuksi ehdimme vielä katsastaa Madagascar Exhibitin, jonne partiolaiset olivat myöhemmin suuntaamassa yöksi. (Me tytöt varasimme itsellemme huoneen Hiltonista Omahan keskustasta.) Lemurit olivat hassuja ja Nuppu ei oikein ollut varma, olivatko ne kissoja vai koiria. Kuudelta elänitarhan talot menivät kiinni, minkä jälkeen kiersimme vielä kävellen ulkoreittejä ja kävimme leikkipaikassakin. Liukumäet ovat nykyään Nupun ehdoton suosikki, mikään ei vedä niille vertoja.

Eläintarhan portilla näimme vielä pikaisesti Pasin ja Miksun, jotka olivat makuupusseineen ja -alustoineen suuntaamassa eläintarhaan iltakierrokselle. Ohjelmassa oli jotain ohjattua aktiviteettia sekä iltakierros eläintarhassa. Me lähdimme ajamaan hotellille päin ja Nuppu nukahti varmaan ennen kuin ehdin parkkipaikalta pois. Kiertelin hetken huvikseni keskustassa, jotta neiti saisi nukkua edes puolen tunnin unet. Alue vaikutti kivalta, ja melko pikaisesti sisääntsekkauksen jälkeen lähdimme takaisin ulos ruokapaikkaa etsimään. Kello oli jo aika paljon, mutta eipä se haitannut, kun tyttö oli vasta "päikkäreiltä" herännyt.

Meidän hotelli on keskustassa Old Market -nimisellä alueella, jossa on paljon ravintoloita, baareja ja iltaelämää, minkä näin perjantai-iltana hyvin huomasi. Hetken kiertelyn ja fiilistelyn jälkeen päädyimme Vivace-nimiseen italialaiseen, jossa oli aivan taivaallisen hyvää ruokaa. Meillä oli oikein kiva illallinen ihan tyttöjen kesken ja kotimatkalla neiti vielä nukahti rattaisiin, mikäs sen mukavampaa. Huomenna vietetään vielä toinen päivä eläintarhassa, jonne jäi vielä paljon katsottavaa, ja illalla tullaan tänne sitten koko porukka yhdessä. Taitaa meidän miehillekin kelvata hotellimajoitus yhden eläintarhayön jälkeen.

Vaihteeksi taas eläintarhaan!


Lied Jungle yläkerrasta katsottuna. Latvustoissa kiipeili erilaisia apinoita ja lintuja.


Tämä apinavauva yritti kovasti kiemurrella pois
äitin sylistä. Näyttipä tutulta.

Liaaneja!



Lied Junglen alakerrassa - täältä löytyivät kilpparit, krokotiilit ja hippo.

Nuppu tutkii.

Kerrankin sopivan kokoinen penkki!

Oranki-serkku.

Nämä apinat pitivät käsittämätöntä älämölöä mennessään.

Gorilla on puolen metrin päästä aika vaikuttava ilmestys. 

Desert Dome, valtava aavikkokupoli. Ulkopuolella on vielä varsin talvisen näköistä.


Tikru tutuu.
Mau, totesi Nuppu. (Mau tarkoittaa yleisesti kaikkia kissoja.)

Äiti on nyt vähän väsynyt.

Näillä söpöläisillä on ikää vajaa neljä kuukautta. 

 Näiden otusten majapaikassa Pasi ja Miksu viettävät yönsä.

Lemuri.

Lemurit eivät pysyneet sekuntiakaan paikoillaan. 



Näyttelytalojen suljettua kierreltiin vielä puistoa ympäri
ja nähtiin eksoottisia hanhia.

Täällä voisi huonommallakin kalamiehellä tärpätä.

Welcome to Omaha!

Hotellin kulmilta.

Rock Bottom.


Old Marketin iltafiilistä.

Vivace - Contemporary Italian.

Tyttöjen dinneri. Tuota ilmettä tulette näkemään usein,
koska Nupun mielestä siltä pitää näyttää aina, kun kamera näkyy. 

"Pikkuleijona!" Huudahti Nuppu, kun näki hevoskärryissä koiran.
Joo-o, aika paljon ollaan oltu eläintarhoissa viime aikoina.

Poliiseja oli Old Marketin alueella vaikka kuinka paljon;
autoilla, moottoripyörillä, kävellen ja hevosilla.
En tiedä onko paikka erityisen levoton vai juuri siksi erityisen turvallinen.


Hotellilla. Nuppu nukkuu siellä jo matkasängyssä.

Tytöt matkalla.

2 kommenttia:

  1. Ja Nupulle nimppariterveiset ex-naapureilta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Tosin en ole varma, mahtaako hän tunnistaa oikeaa nimeään... täytyy skarpata. Me käytetään sitä vain silloin, kun puhutaan jonkun kanssa englantia.

    Meillä alkaa aika täällä käydä vähiin, eli kohta nähdään jo! Terkkuja sinne kaikille!

    VastaaPoista